Autojen ensirekisteröinti Satakunnassa sakkaa yhä – yllätysmalli nousi Suomen myydyimmäksi

Vahvan tilauskannan purkautuminen nostaa loppuvuoden aikana uusien autojen rekisteröintejä.

Vahvan tilauskannan purkautuminen nostaa uusien autojen rekisteröintejä Suomessa. Satakunnan tilastoissa se ei vielä näy.

Satakunnassa on ensirekisteröity toukokuuhun mennessä 737 uutta henkilöautoa, mikä tarkoittaa 6,5 prosentin pudotusta viime vuoden vastaavaan ajankohtaan.

Myönteistä autokauppiaille on siinä, että muista autoista uusia kuorma-autoja ensirekisteröitiin Satakunnassa 77, kun viime vuoden alun lukema oli 41.

Porissa on alkuvuoden aikana otettu käyttöön 330 ja Raumalla 133 uutta henkilöautoa. Porissa pudotusta viime vuoteen on 6,5 prosenttia ja Raumalla 16,4 prosenttia.

Autoalan Tiedotuskeskuksen mukaan komponenttipulasta aiheutunut uusien autojen saatavuus on vähitellen paranemassa, mikä purkautuu ensirekisteröinneiksi pääosin kuluvan vuoden aikana.

Henkilöautoja on tammi-huhtikuun aikana rekisteröity Suomessa yhteensä 28 273, mikä on 0,4 prosenttia viime vuoden alkua vähemmän.

Vahvasta tilauskannasta huolimatta kuluvan vuoden ensirekisteröintien arvioidaan jäävän jo toisena vuonna peräkkäin noin 80 000 henkilöautoon, kun keskimäärin viime vuosikymmenellä rekisteröitiin noin 112 000 autoa vuosittain.

Suomen suosituin henkilöautomerkki oli huhtikuussa Toyota, jota ensirekisteröitiin 1 251 kappaletta markkinaosuuden ollessa 17,4 prosenttia.

Pienoisena yllätyksenä voi pitää, ettei yksittäisissä henkilöautomalleissa Toyota ollut myydyin, vaikka viisi Toyotan mallia pääsikin kärkikymmenikköön.

Huhtikuun myydyin malli oli Volvo XC60. Autoa ensirekisteröitiin 324 kappaletta 4,5 prosentin markkinaosuudella.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut