Keskon tulos vihreällä Satakunnassa – uusi aluejohtaja hehkuttaa Huittisten autokauppaa: ”Aivan mahdoton”

Alkuvuosi lupaa Keskolle positiivisia tulosnäkymiä Satakunnassa.

Keskon Länsi-Suomen aluejohtajana vajaan kahden kuukauden ajan toiminut Jari Alanen tietää, mitä kaikkea vihreä siirtymä tekee kaupan alalle. Pienimmillään se tarkoittaa kannellisia, energiatehokkaampia kylmäaltaita.

Satakunta

Viime vuonna komean tuloskehityksen Satakunnan alueella tehnyt Kesko jatkaa alkuvuoden perusteella porskuttamista maakunnassa vahvaan tahtiin.

K-ryhmän myynti oli alkuvuonna Satakunnassa 101,1 miljoonaa euroa, josta päivittäistavarakaupan myynti oli 73 miljoonaa, rakentamisen ja talotekniikan myynti 22,7 miljoonaa ja autokaupan myynti 3,9 miljoonaa.

Varsinkin autokauppa ponnahti reilusti ja myyntiä kertyi 60,9% vuoden takaista enemmän. Satakunnan alueella on yksi K-Auto liike, joka sijaitsee Huittisissa.

”Huittisten tekemä tulos on aivan mahdoton. Autokaupan vilkastuminen johtuu sähköautojen ja myös vaihtoautojen myynnin kasvusta. Myyntiä vauhdittaa uusien autojen puolella merkittävästi parantunut saatavuus. Kun vielä hetki sitten tilausajat olivat jopa yli vuoden pituisia, saattaa uuden auton saada nyt ajoon muutamassa kuukaudessa”, maaliskuun alusta Keskon Länsi-Suomen aluevastaavana toiminut Jari Alanen sanoo.

Sähköautojen määrän lisääntyminen johtaa luonnollisesti myös K-latauspisteiden määrän kasvuun. Alanen kertoo, että latauspisteitä halutaan lisätä maakuntaan tasaisesti.

”Tarkkoja määriä en osaa sanoa, mutta niitä tullaan lisäämään merkittävästi”, Alanen lupaa.

Keskon investointisuunnitelmat yltävät myös marketteihin. Suunnittelupöydällä ilman lopullisia päätöksiä ovat esimerkiksi Rauman Sinkokadulle suunniteltu K-Supermarket, Porin Herralahdessa sijaitsevan Ruokaporin laajennus sekä uusi K-Supermarket Pihlava.

”Päivittäistavarakaupan myynti on mukavasti plussalla ja sitä tukevat tämän vuoden avaukset K-Market Luoto ja K-Supermarket Karjaranta. Meillä on suunnittelupöydällä seuraavaksi 4–5 vuodeksi 30 miljoonan euron arvosta investointeja Satakunnan alueelle”, Alanen lisää.

Lue lisää: Kesko hakee rakennuslupaa uudelle supermarketille Raumalle

Lue lisää: Ruokaporin pihassa maahan reikiä poranneen koneen tarkoitus selvisi – kauppaan on tulossa uudistuksia todennäköisesti ensi vuonna: ”Tämä kaikki on ihan tarpeesta lähtöisin”

Lue lisää: Pihlavan entisen Valintatalon kiinteistölle purkulupa – Viereisen K-Kaupan laajennus käyntiin ensi kesänä

Vihreä siirtymä vauhdittaa

Positiivisista tulosnäkymistä huolimatta kuluttajien luottamus omaan talouteen ja valtion talouteen on pohjalukemissa. Se heijastuu myös päivittäistavarakauppaan. Kuluttajien ostotottumukset ovat Jari Alasen mukaan muuttuneet radikaalisti. Kuluttajat ovat hintatietoisia ja etsivät tarjouksia.

”Tämä muutos on ollut nähtävissä selkeästi viime kesän jälkeen. Ostopäätöksiä tehdään hinta edellä. Siinä kilpailussa Keskon omat tuotteet ovat pärjänneet hyvin. Toisaalta valitettavasti joissakin tapauksissa hinta ajaa kuluttajan valitsemaan ulkomaalaisen tuotteen kotimaisen sijaan.”

Ravintoloissa syöminen on kuitenkin vuoden takaisesta selvästi vilkkaampaa, joka näkyy Kespron vajaan 30 prosentin myynninkasvuna alueella.

Rakentamisen ja talotekniikan myynnin kasvun merkittävänä tekijänä voidaan nähdä vihreä siirtymä sekä ihmisten ympäristötietoisuus. Energian korkealla käynyt hinta vauhditti aurinkopaneeleiden ja lämpöpumppujen kauppaa.

”Kuluttajat hankkivat nyt kaikkea, joka vähentää energiankulutusta.”

Selvästi vähentyneen uudisrakentamisen ohella korjausrakentaminen on lisääntynyt. Rakentamisen kustannukset ovat hyvin pitkälti riippuvaisia materiaalista. Paljon puhuttu puunhinta on viime vuoteen verrattuna laskussa.

”Toivomme tietysti, että inflaatio saataisiin pian kuriin ja korotkin lähtisivät laskuun. Ihmisilläkin olisi silloin rauhallisempi mieli”, Jari Alanen pohtii.

Henkilökohtaisesti Jari Alanen on innolla ottanut vastuulleen myös Satakunnan alueen johdon, josta vastasi ennen Porin kaupunginjohtajaksi siirtynyt Lauri Inna. ”Varsinkin näin kesäaikaan käyn mielelläni täällä rannikolla”, Jari Alanen naurahtaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut