Nykyään Veli-Matti Viitanen käy harvakseltaan Reposaaressa, mutta muistot heräsivät, kun hän kävi siellä yhdessä Satakunnan Kansan toimittajan ja kuvaajan kanssa. Viitanen asui siellä ensimmäiset 18 vuotta elämästään. Kuva: Joonas Salli
"Kolme kohtalon vuotta" tekivät Veli-Matti Viitasesta menestyvän toimitusjohtajan
Perinteisestä puhelinyhtiötaustasta ponnistava Lounea on yksi Suomen suurimpia valokuidun rakentajia. Yhtiöllä olisi halua rakentaa myös Poriin, mutta yksi tekijä jarruttaa etenemistä selvästi. Lounean Porista kotoisin oleva toimitusjohtaja Veli-Matti Viitanen kertoo Satakunnan Kansan haastattelussa, miten kova kilpailutilanne valokuitumarkkinoilla on ja miten ”kolme kohtalon vuotta” karaisivat häntä yritysjohtajana.
Pori
Suomessa kilpaillaan nyt valokuituverkkojen rakentamisessa vanhoille asuinalueille. Kilpailussa on vahvasti mukana Lounea, joka on kevään aikana markkinoinut näkyvästi Porissa.
Lounean toimitusjohtajan Veli-Matti Viitasen näkökulmasta kyseessä on vähän kuin kotiinpaluu. Hän on kotoisin Porista ja tarkemmin Reposaaresta.