Satakunta
Maakunnan kuntajohtajat ovat valmistelleet esityksen työllisyys- ja elinkeinopalvelujen (TE-palvelut 2024) järjestämisestä Satakunnan alueella. Ehdotuksena kunnille on, että maakuntaan perustetaan kaksi erillistä työllisyysaluetta, joiden vetureina ovat Porin ja Rauman kaupungit.
Työllisyys- ja elinkeinopalvelut siirtyvät kokonaan valtiolta kuntien vastuulle vuoden 2025 alusta alkaen. Kuntien tulee ilmoittaa työ- ja elinkeinoministeriölle lokakuun 2023 loppuun mennessä, mihin työllisyysalueeseen ne haluavat kuulua. Työvoimapalvelualueeseen kuulumisesta päättävät kuntien valtuustot tulevana syksynä.
Kuntajohtajien esittämän mallin mukaan Pohjois-Satakunnan työllisyysalueen valmistelua jatketaan kuntaryhmällä Pori, Harjavalta, Jämijärvi, Kankaanpää, Karvia, Kokemäki, Merikarvia, Nakkila, Pomarkku, Siikainen ja Ulvila. Etelä-Satakunnan työllisyysalueen valmistelua jatketaan kuntaryhmällä Rauma, Eura, Eurajoki, Huittinen ja Säkylä.
Valmisteluryhmän puheenjohtaja, Merikarvian kunnanjohtaja Kimmo Puolitaival kertoo, että vaihtoehtona oli myös yhden työllisyysalueen eli koko maakunnan kattava malli, muttavalmistelutyössä monista eri syistä päädyttiin kahden alueen malliin.
”Kahden alueen toimintamallilla uskon voitavan täyttää keskeiset työllisyydenhoidon tavoitteet, kuten kuntatason lähipalvelujen vahvistamisen. Tästä saadaan hyvä yhdistelmä työllisyys- ja elinkeinopolitiikan tiiviillä yhteistyöllä sekä alueiden yhteistyöllä”, Puolitaival sanoo.
Puolitaival lisää, että kahden alueen mallilla kuntien ääni ja tavoitteet saadaan todennäköisesti paremmin esiin ja kilpailua positiivisessa mielessä maakuntaan.
”Kahden alueen mallissa voidaan myös paremmin huomioida kuntien erityistarpeet ja osaaminen. Meillä on vahva tahtotila, että Pori- ja Rauma-vetoiset alueet hakevat aktiivisesti yhteistyötä”, Puolitaival sanoo.
Kimmo Puolitaival huomauttaa, että kunnissa on tarve lisätä työnvälityksen, työllisyyden voimavaroja elinkeinopolitiikan hoidon täydennykseksi. Toiminnan siirto valtiolta kunnille turvaa vain valtion tehtävien hoidon. Paremman palvelutason turvaaminen edellyttää kuntien omaa lisäresurssointia.
Maakunnan tulevien työllisyysalueiden kaupunginjohtajat vakuuttavat yhteen hiileen puhaltamista, vaikka Satakuntaan rakennetaan kaksi erillistä toimialuetta.
”Yhteinen tavoitteemme on, että Satakuntaan syntyy kaksi Suomen parasta työllisyysaluetta, joiden välinen yhteystyö toimii saumattomasti”, Porin kaupunginjohtaja Lauri Inna ja Rauman kaupunginjohtaja Esko Poikela toteavat yhteisessä tiedotteessaan.