Rauman valtuusto hyväksyi mahdollisuuden rakentaa keskustaan uusia kerrostaloja – nykyinen uimahalli puretaan

Tehtaankadulle suojeltavien puutalojen ja kolmen kerrostalon asuinalue.

Rauman kaupunginvaltuusto ajoi onnistuneesti sisään uudistetun istuntosalinsa ja uuden kokoustekniikan. Kokoukseen valmistautumassa vasemmistoliiton kaupunginvaltuutettu Susanna Ruponen.

Rauma

Kaupungin keskustaan saa Raumalla rakentaa uusia asuinkerrostaloja. Kaupunginvaltuusto hyväksyi Tehtaankadun asemakaavamuutoksen, jolla suojellaan vielä korttelissa säilyneet yli satavuotiaat puutalot.

Valtuusto hyväksyi Tehtaankadun asemakaavamuutoksen yksimielisesti sekä kerrostalotonttien varaussopimuksen kiinteistönomistajien omistusyhtiön kanssa. Sopimuksella ja asemakaavalla kiinteistönomistajat sitoutuvat puutalojen säilyttämiseen ja kunnostukseen.

Asemakaavauudistusta on valmisteltu vuodesta 2020 Tehtaankadun puutalokiinteistöjen omistajien aloitteesta. Kiinteistönomistajat ovat perustaneet erillisen yhtiön, Rauman Tehtaankadun Kortteli Oy:n, jonka tarkoitus on varata muodostettavat kolme kerrostalotonttia.

Asemakaavassa on kahdelle tontille osoitettu 1 200 kerrosneliömetrin rakennusoikeus ja yhdelle tontille 1 440 kerrosneliömetrin rakennusoikeus. Talot ovat nelikerroksisia. Yhteen taloon on sallittu osittainen viides kerros.

Kaupunginvaltuustossa perussuomalaisten valtuutettu Mika Korteniemi kyseenalaisti kaupungin omistaman pysäköintialueen osan liittämistä kerrostaloalueeseen. Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kalle Leppikorpi (sd.) ja teknisen toimialan johtaja Tomi Suvanto puolustivat ratkaisua kokonaisuutena, joka tuo mahdollisuuden ja vaihtoehdon kerrostaloasumiselle keskustan palvelujen ääressä.

Toisena kaupunkikeskustan tulevaisuuden asemakaavoituksen ja rakentaminen linjauksena kaupunginvaltuusto sinetöi nykyisen uimahallirakennuksen kohtalon eli purkamisen, kun Karin kampuksen uusi uimahalli valmistuu.

Vasemmistoliiton kahden vuoden takainen valtuustoaloite uimahallirakennuksen säilyttämisestä liikunnan ja vapaa-ajan käytössä ei saanut muilta ryhmiltä kannatusta.

Vasemmistoliiton ryhmä ihmetteli aloitteensa pitkää käsittelyaikaa. Ryhmän puheenvuoron pitänyt Susanna Ruponen toivoi, että nykyisen uimahallin vaihtoehtoista käyttöä olisi voitu harkita vaikka tilapäisesti vapaa-ajantiloina tai markkinointia jonkun yksityisen yrityksen ylläpidettäväksi. Hän arvioi, että rakennus jää kuitenkin vuosiksi paikalleen ja tyhjilleen ennen purkamista.

Kaupungin tekninen valiokunta ja sivistysvaliokunta torjuivat uimahallirakennuksen käytön jatkamisen. Syynä ovat erityisesti vuotuiset yli 300 000 euron ylläpitokustannukset ja arviolta noin 7,5 miljoonan euron peruskorjaustarve.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kalle Leppikorpi nosti perusteluksi lisäksi uimahallirakennuksen sijainnin Äijänsuon urheilualueen ja Karin kampuksen välissä. Hänen mielestä keskeisen alueen tuleva käyttö on suunniteltava pidemmällä ja laajemmalla tähtäimellä kuin vanhentuneen uimahallirakennuksen säilyttäminen. Leppikorpi kaipasi myös pitävämpää tietoa, kuinka rakennuksen ylläpito kustannettaisiin.

Kansanedustajaksi valittu kaupunginvaltuutettu Juha Viitala (sd.) sai kotikaupungiltaan pehmeän onnittelun. Rauma-tyynyn Helsingin matkojen ja työhuoneen pehmusteeksi luovuttivat kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Otso Huuska ja kaupunginjohtaja Esko Poikela.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut