Valtuusto myönsi rahat uuteen kuplahalliin romahtaneen tilalle – Uutta hallia ei talouspäällikön mukaan voi vakuuttaa romahtamisen varalle

Uusi ylipainehalli on pystyssä arviolta syys-lokakuussa.

Romahtaneen kuplahallin jäänteet on saatu siivottua Euran urheilukeskuksen tekonurmikentän päältä. Maanantaina illansuussa kentällä harjoittelivat Euran Pallon tytöt.

| Päivitetty

Eura

Nyt se on varmaa. Euran tammikuussa romahtaneen kuplahallin tilalle pystytetään uusi.

Valtuusto myönsi uuden ylipainehallin hankintaa ja rakentamista varten 400 000 euron lisämäärärahan. Päätös syntyi maanantaina illalla yksimielisesti, mutta ei täysin mukinoitta.

Simo Lähteenmäki (vas.) ja Marjatta Sillanpää (kok.) kritisoivat hallihankkeen heikkoa suunnittelua.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Harri Lehtonen (sd.) ja Ari Reunanen (sd.) eivät kritiikkiä nielleet.

”Kyllähän tämä projekti suunniteltiin todella hyvin. Ainoa, mitä ei pystytty suunnittelemaan, olivat sääolot”, Lehtonen sanoi.

”En muista toista hanketta, jota oli käsitelty niin paljon kuin tätä. Lähdössä on varmasti ollut problematiikkaa, mutta sen jälkeen tätä on käsitelty hyvin perusteellisesti”, Reunanen komppasi.

Kunnanvaltuuston puheenjohtaja Timo Kalli (kesk.) muistutti, että kaikki hankkeeseen liittyvät päätökset on tehty yksimielisesti.

Sillanpää laski, että hankkeeseen on myönnetty tuoreimman päätöksen myötä yhteensä 1,2 miljoonaa euroa. Kun käytetyn ja sittemmin rikkoutuneen ylipainehallin hankintaa suunniteltiin, uuden hallin hankintahinnaksi arvioitiin noin 700 000 euroa. Se ei sisältänyt perustuksia, joiden rakentaminen maksoi noin 200 000 euroa.

”Olisi tullut edullisemmaksi hankkia suoraan uusi”, tekninen johtaja Kimmo Haapanen vastasi asiaa koskevaan kysymykseen.

Lehtonen muistutti, että kiinteärakenteinen halli olisi tullut maksamaan ainakin 2,5 miljoonaa euroa.

Tekninen lautakunta valitsi aiemmin uuden hallin toimittajaksi Saltex Oy:n. Itse halli maksaa paikalleen asennettuna 352 000 euroa. Summa on arvonlisäveroton.

Hankintahinnan lisäksi hallin pystyttämisestä aiheutuu muitakin kustannuksia, suurimpana sokkelin rakentaminen.

Vakuutusyhtiö on tehnyt vanhan kuplahallin romahtamisesta korvauspäätöksen, mutta tarkka korvaussumma ei ole vielä tiedossa. Talouspäällikkö Lauri Ämmälä kertoi, että sen odotetaan kuitenkin kattavan sokkelin rakentamisesta ja alueen siivouksesta syntyvät kustannukset.

Tammikuussa romahtaneessa hallissa sokkelia ei ollut, vaan halli alkoi suoraan maan pinnalta. Uuteen halliin sokkeli rakennetaan, koska sen odotetaan ehkäisevän hallin reunoille kertyvän lumen poistotöissä mahdollisesti tapahtuvia onnettomuuksia.

Uuden kuplahallin poistoajaksi on määritelty kaupungin kirjanpidossa kymmenen vuotta. Kunnan käyttötalousmenot kasvavat uuden hallin myötä noin 35 000–40 000 euroa vuotta kohti.

Äimälä kertoi saaneensa vakuutusyhtiöltä tiedon, että uuteen halliin ei myönnetä muuta vakuutusta kuin palovakuutus. Vanhaan halliin romahtamisen aiheuttavia vahinkoja korvaava vakuutus, kunnan kannalta onnekkaasti, vielä myönnettiin.

Tältä Euran 9. tammikuuta romahtanut kuplahalli näytti tammikuun lopulla.

Tekninen johtaja Kimmo Haapanen arvioi valtuustolle, että uusi halli voisi olla pystyssä syys-lokakuussa. Hän kertoi aiemmin Satakunnan Kansalle, että tällaisten hallien toimitusajat ovat kolmesta kuuteen kuukautta.

Lue lisää: Euraan tulee uusi kuplahalli ja sen alle sokkeli, jos valtuusto myöntää rahaa – Tämän verran sitä tarvittaisiin

Uusi halli poikkeaa rakenteeltaan vanhasta, jossa pressukankaan päällä kulki vaijeriverkko. Uudessa hallissa sellaista ei ole, mutta pressukankaita siinä on aiemman yhden sijasta kaksi päällekkäin.

Kaksoiskalvorakenne vähentää tarvetta säätää hallin sisäpainetta olosuhteiden mukaan, ja vaijerirakenteen puuttuminen edistää lumikuorman putoamista hallin katolta.

Euran urheilukeskuksen tekonurmikenttä saatiin käyttöön viime viikolla, kun vanhan kuplahallin jäänteet oli saatu siivottua. Se pystytään pitämään näillä näkymin käytössä ensi kesänä, vaikka sokkelityöt olisivat sen ympärillä käynnissä.

Päivitetty 24.4. kello 20.20: Lisätty tieto, ettei uudelle hallille myönnetä Äimälän mukaan muuta vakuutusta kuin palovakuutus.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut