Satakunta
Satakunnan hyvinvointialueen hallitus ei maanantaina halunnut edetä palvelukoti Kullaankodon lakkauttamisen ja Hopearannan toiminnan siirtämisen kanssa.
Hallitus päätti yksimielisesti palauttaa esitykset valmisteluun.
Kullaankodon lakkauttaminen on ollut moneen kertaan esillä. Rakennus on tyydyttävässä kunnossa, mutta sen palo- ja poistumisturvallisuudessa on puutteita. Ulvilan kaupunki perii siitä 190 000 euron vuosivuokraa.
Virkamiehet olivat esittäneet, että paikasta olisi luovuttu kustannussyistä. Lisäksi perusteltiin, että Kullaankodon sijainti on vaikea omaisten vierailujen ja henkilöstön saatavuuden kannalta.
Kullaankodossa on 20 asukasta. Heitä esitettiin siirrettäväksi yksityisiin palvelukoteihin.
Harjavallassa sijaitsevan Hopearannan toiminnan siirtäminen Nakkilaan oli esillä niin ikään kustannussyistä.
Harjavallan kaupunki perii 35-paikkaisesta ja peruskorjaustarpeessa olevasta Hopearannasta 710 000 euron vuosivuokraa. Kiinteistössä ei ole sammutusjärjestelmää eikä sähköistä lukitusta.
Tilalle esitettiin 30-paikkaisen palvelukoti Keinulan vuokraamista Attendo Oy:ltä 260 000 euron vuosivuokralla. Esityksen mukaan toiminnan siirtäminen vähentäisi pysyvästi vuokramenojen lisäksi myös muiden tukipalveluiden, kuten esimerkiksi siivouksen kustannuksia.
Molempien kohtaloa käsitellään uudelleen, kun palveluverkosta päätetään laajemmin ensi syksynä.
Lue lisää: Ulvilan Kullaankodon vanhainkoti uhataan taas lakkauttaa