Koira voi olla toimiston tykätyin tyyppi – tutkimus löysi runsaasti hyötyjä

Koirat tuovat työpaikalle iloa ja kannustavat palauttaviin mikrotaukoihin.

Norfolkinterrieri Ruu, joka myös ”Ruusperina" tunnetaan, on nopea, iloinen ja nuolevainen. Lämmön kohteena Santra Lähteenmäki.

Säkylä

Kun säkyläläinen yrittäjä Santra Lähteenmäki askeltaa aamuisin kohti Siskosten Vihannestilan toimistoa, hymyt leviävät pihassa työtä tekevien ukrainalaisten kasvoille.

Pomoa tervehditään hyväntuulisesti, mutta suurin huomio kohdistuu Lähteenmäen seuralaisiin, labradorinnoutaja Habaan ja venäjäntoyterrieri Pepeen. Lähteenmäki näkee, että koirista puhutaan, vaikka ei ymmärrä sanoja.

Santra Lähteenmäen omat koirat Pepe ja Haba tuovat iloa koko vihannestilan väelle.

”Kun näen koirat, hymyilen ja tulen iloiseksi. Ne ovat niin suloisia”, kuvailee varaston esimies Hura Olexander englanniksi.

Eikä lämmin vastaanotto jää pihaan. Toimistossa tuotevastaava Teija Maunu tunnustautuu koiraihmiseksi. Kotona eläkepäivistä nauttii 14-vuotias mäyräkoira Nemo.

”On se kyllä tosi kivaa. Kun astuu toimiston ovesta sisään, koirilta saa yleensä valtaisan tervehtimisen. Ihmiset ovat harvoin yhtä innostuneita”, hän nauraa.

”Ja tulee siinä pieni katkokin, ettei heti sukella töihin ja sano vain ’hei’. On ne, ihania ovat.”

Koirien ylittämätön riemu jälleennäkemisestä tarttuu. Siskosten Vihannestilan tuotevastaava Teija Maunu saa suukon norfolkinterrieri Liialta.

Dreeveri itkuhälyttimenä

Yrittäjät Santra ja Sofia Lähteenmäki viljelevät tilaa isoisä Kaukon ja isä Jukan jalanjäljissä. Koiria on ollut aina.

”Se on helppo vastaus sinänsä. Ne ovat kyllä olleet aina täällä tilalla mukana. Ensimmäiset varmaan silloin, kun meidän isä on ollut ihan pieni”, miettii Santra Lähteenmäki.

Hänen omaan vauva-aikaansa liittyy kuvaava muisto. Perheen dreeveri vahti tytön päiväunia ja kiirehti kertomaan äidille, kun kuuli itkua.

Tällä hetkellä tilalla on kahdeksan koiraa. Haba ja Pepe pitävät tunnelmaa yllä toisessa toimistossa. Sofia Lähteenmäen norfolkinterrierit Liia ja Ruu toisessa.

Lisäksi pihapiirissä voi nähdä isän kolme mäyräkoiraa Olgan, Ellan ja Helmin sekä norjanharmaahirvikoira Hanin.

"Koirat tuovat iloa, tauotusta ja läsnäoloa”, Santra Lähteenmäki kuvailee.

”Myös huolettomuutta. Kun he ovat lähellä, tiedän miten heillä menee.”

Sofia Lähteenmäki viettää suuren osan työajastaan pellolla. Liia ja Ruu kulkevat tottuneesti mukana ja matkustavat traktorissa.

”Kun koirat katselevat traktorin hytistä, miten lokit lentelevät, he saavat monenlaista virikettä. Ja kun kävelen pelloilla, hekin saavat paljon liikuntaa”, hän kiittelee.

Traktorin apukuskin penkki on Liialle tuttu paikka. Santra Lähteenmäki näkee paljon hyötyjä siinä, että koirat ovat töissä mukana.

Helppo keskustelunavaus

Toimiston ovi käy tasaiseen tahtiin, kun työntekijät tulevat hoitamaan asioita. Koirat saavat rapsutuksensa, ihmiset pienen tauon työajatusten lomaan.

”Koirat oppivat nopeasti, kuka haluaa, että tullaan moikkaamaan ja kuka ei niin välitä. Jos antaa heille huomiota, se on kutsu, että saa mennä moikkaamaan”, Santra Lähteenmäki sanoo.

Monet yhteistyökumppanit kysyvät koirien perään. Koira voi olla syy poiketa toimistoon, vaikkei olisi muuta asiaa.

Uusienkin ihmisten kanssa aiheesta kirpoaa rentoa keskustelua.

”Jos tulee vaikka turvakameranasentaja tai vastaava, usein tulee juttua, että hei, mullakin on koiria ja sitten keskustellaan, millaisia.”

Lähteenmäki korostaa, että töissä työt ovat pääasia. Koiran on osattava tasaantua. Sitä opetellaan pienissä erissä.

”Olen käyttänyt vaikka lomaa siihen, että olen mennyt uuden pennun kanssa töihin. Ja saattanut mennä itsekin hänen kanssaan sinne hänen petiinsä istumaan”, Lähteenmäki kuvailee.

”Kun hän on ensin moikkaillut ihmisiä, ollaan yhdessä istuttu pedissä ja lopulta hän on nukahtanut sinne. Kun hän on herännyt, on lähdetty kotiin. On menty siis käytännössä nukkumaan töihin.”

Koirat eivät omankaan turvallisuutensa takia voi liikkua maatilalla vapaasti. Toimiston kynnys on raja, josta yli mennään vain kytkettynä.

Latausenergiaa ilman huolta

Vihannesala elää kesästä. Työrupeamat venyvät helposti pitkiksi. Kun koirat ovat töissä mukana, päivää rytmittävät yhteiset rapsuttelu- ja lenkkihetket. On helppo olla paikalla niin pitkään kuin tarvitaan.

Santra Lähteenmäki arvostaa sitäkin, että illaksi on helpompi sopia menoa, kun tietää, että yhteistä aikaa koirien kanssa on jo ollut.

Paras ja tärkein anti on kuitenkin pyyteetön rakkaus.

”On sellaisiakin ihmisiä, jotka eivät voi syystä tai toisesta ottaa itselleen koiraa, mutta tykkäävät paljon koirista. Sitten hekin pääsevät luomaan yhteyttä koiraan”, Lähteenmäki sanoo.

Yksi heistä on varastotyöntekijä Tellervo Toikka.

”Kun menen toimistoon, koirat ovat aidosti iloisia ja ottavat vastaan mun rakkaudenosoitukseni. Siitä saa latausenergiaa”, hän kiittää.

”Parasta on, että he ovat aina yhtä iloisia. Ihmisillä on huonoja päiviä, koirilla ei. Ja on hyvä, kun täällä on koiria. Saan aina sen parhaan puolen, ei tarvitse huolehtia.”

Maanantaina 24.4. vietetään valtakunnallista koiranpäivää, yhtenä teemana Ota koira mukaan töihin.

Ruun emä Liia on erään kesätyöntekijän sanoin loivaliikkeinen (hyvin rauhallinen).

Ilmiön laajeneminen kysyy rohkeutta

Koirien potentiaali työelämässä on vielä suurelta osin hyödyntämättä. Näin arvioi aihetta tutkinut porilainen kauppatieteiden maisteri Niina Nevala.

Nevala selvitti gradussaan, millainen merkitys toimistokoirilla on fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen työhyvinvointiin. Aihetta ei ole Suomessa juuri tutkittu.

Tunnelmistaan kertoi 16 ihmistä kahdeksassa yrityksessä. Jokaisesta mukaan valikoitui sekä toimistokoiran omistaja että koiraton tai ilman koiraa työssä käyvä henkilö.

Tulos yllätti. Haastatellut suhtautuivat asiaan myönteisesti tai neutraalisti. Kun Nevala kysyi laajemmin koko työyhteisön kantaa, tietoon tuli vain myönteistä tai neutraalia suhtautumista.

Pelisääntöjä ja tilan rajaamista

"Oli yllättävää, miten vähän haittoja, ongelmia tai huomioitavia asioita oli ilmennyt. Haitat jäivät tosi pieniksi ja ohimeneviksi yksityiskohdiksi. Kukaan haastateltavista ei varsinaisesti mieltänyt niitä edes haitoiksi”, Nevala kuvailee.

Puhelu saattoi keskeytyä haukkuun, mistä eniten ärsyyntyi lopulta koiran omistaja. Muut kokivat, että eläin on eläin, se menee ohi.

Koirista saattoi myös jäädä vaatteisiin karvoja. Eräs yritys ratkaisi asian niin, että paikalle tuotiin teippiharjoja.

Vaikeammat haasteet, kuten allergiat, hoituivat tilan rajaamisella ja yhteisillä pelisäännöillä.

”Allergiat nostetaan usein keskeisimmäksi syyksi, minkä takia koiria ei voida työpaikoilla sallia. Omassa tutkimuksessani oli mielenkiintoista, että allergiset ihmiset jopa toivoivat, että koirat olisivat toimistolla. He kokivat, että hyödyt ylittivät miinukset”, Nevala sanoo.

”Toki, jos on vakavia oireita, tilanne on eri. Silloin ei välttämättä riitä pelisäännöt tai tilan rajaaminen.”

Toimistokoirilla on myös kansainvälisten tutkimusten mukaan myönteinen vaikutus työhyvinvointiin.

Ilmapiiri parantui, mieliala kohosi

Entä sitten ne hyödyt? Niina Nevala aloittaa fyysiseltä puolelta.

Koirat paransivat työpäivän aikaista tauotusta ja toivat helpotusta staattisiin työasentoihin. Oli luontevaa pitää kävelypalavereja. Moni koki taukonsa oikeutetummaksi, kun teki happihyppelyn koiran kanssa.

Psyykkisellä puolella koirat auttoivat lieventämään stressiä ja kestämään kuormittavia tilanteita. Nevalan mukaan tulos myötäilee kansainvälisiä tutkimuksia, joissa toimistokoirien vaikutus stressiin on tutkituimpia aiheita.

Haastatellut kertoivat myös, että ilmapiiri työpaikalla on positiivisempi ja työntekijöiden mieliala kohonnut. Myönteisiä tunteita on helpompi näyttää, kun koira on läsnä.

Helpompi jatkaa vaikeaa palaveria

Eläimet kevensivät tunnelmaa ihmisten välillä.

”Aika moni käytti sanaa ’jäänrikkoja’. Jos oli vaikea palaverin aihe ja jännitettiin, mitä tästä tulee, koiran avulla päästiin samalle tasolle ja oli helpompi jatkaa myös tiukempaa aihetta. Se auttoi hirveästi”, Nevala kuvailee.

Toimistokoirien määrää ei ole tilastoitu. Nevala arvioi, että ilmiö on kasvussa, mutta mahdollisuudet vielä suurelta osin hyödyntämättä.

”Tarvitaan rohkeutta kokeilla, mitä hyötyä toimistokoiran sallimisesta voi omalla työpaikalla olla. Silloin näkee parhaiten. Ja aina voi palata vanhaan, jos ei tunnukaan sopivalta. Uskaltaisin silti väittää, että moni siitä hyötyy.”

”Lisäksi se on aika kustannustehokasta. Kun työntekijät voivat hyvin, se mahdollistaa kestävän liiketoiminnan. Toimistokoirilla on mun mielestäni erittäin hyvä rooli siinä. Potentiaali on älyttömän iso.”

”Haitat jäivät pieniksi ja ohimeneviksi yksityiskohdiksi.”

Porilainen kauppatieteiden maisteri Niina Nevala selvitti gradussaan, millainen merkitys toimistokoirilla on fyysiseen, psyykkiseen ja sosiaaliseen työhyvinvointiin.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut