Pori
Kaupunkilaisten vapuksi odottama Taavi-silta saataneen paikoilleen ensi viikon aikana.
Maastotyöpäällikkö Olli-Pekka Ihalaisen mukaan aikataulu näyttää nyt siltä, että Taavi hinataan keskustaan tiistaina.
”Asennus olisi keskiviikkona. Asuntomessualueen Niittäjänsilta voitaisiin puolestaan asentaa torstaina.”
Omat kommervenkkinsä Taavi-sillan käytölle ja kulkureiteille tuo Jokikeskushankkeen työmaa Etelärannassa.
Porin Etelärannan ja Kirjurinluodon yhdistävä Taavi-silta on ollut jo kauan odotettu kesän merkki. Tarkalleen ottaen vuodesta 1994, jolloin ponttonisilta asennettiin ensimmäistä kertaa paikoilleen.
Silta yhdisti kauan kaivatun yhteyden, joka ehti olla poikki yli kaksi vuosikymmentä. 1930-luvulta alkaen reittiä kulki sähkökäyttöinen lossi, jonka lautturina toimi sen rakentanut Taavi ”Kipinä” Koskinen loppuun asti.