Nakkila
Pelastuslaitos sai hälytyksen eläimen pelastamiseen Nakkilan Tervasmäentielle sunnuntaina puolitapäivin.
Päivystävän palomestarin Janne Kumpulaisen saamien tietojen mukaan suhteellisen pienikokoinen koira oli ilmeisesti karannut kotoa.
Karkumatkalla se oli osunut naapuritalon takana olevalle lammelle, jossa oli vielä ohut jääpeite. Koira oli uponnut jäiden läpi ja ei päässyt itse pois, minkä naapuri oli havainnut ja hälytti apua.
Kumpulaisen mukaan pintapelastaja haki koiran lammesta. Koira oli viluissaan, joten se käärittiin avaruuslakanaan. Tällä välin tavoitettu koiran omistaja lähti viemään sitä kiireellä eläinlääkäriin hypotermian takia.
Paikalla ollut yksikkö ihmetteli, miten koira oli päässyt lammella niin pitkälle, koska jäät olivat jo hyvin olemattomia, Kumpulainen kertoi.
Koiran rotu jäi selvittämättä.
”Siinä ei ollut aikaa keskustella. Tilanne oli ollut ilmeisesti sellainen vähän hätäinen, kun oli kiire saada koiralle apua”, Kumpulainen sanoi.
Päivitetty 16.4.2023 kello 13.08: Lisätty tviitti.