Vihdoinkin! – Olkiluodon kolmosreaktori läpäisi viimeisen testin: ”Tätä on odotettu pitkään”

Säännöllinen sähköntuotanto alkaa maanantaina, kun OL3:n koekäyttö julistetaan virallisesti päättyneeksi. Kolmosreaktori käy jo täydellä teholla.

TVO:n viestintäpäällikkö Johanna Aho kuvattiin 5. syyskuuta 2022, kun hän esitteli Olkiluodon kolmosreaktorin aluetta toimittajille TVO:n yhteiskuntasuhdepäällikön Juha Poikolan kanssa.

Eurajoki

Puhelimeen vastaa erittäin iloinen TVO:n viestintäpäällikkö Johanna Aho. Syytä iloon onkin, sillä Olkiluodon ydinvoimalan kolmosrektori (OL3) läpäisi koekäyttövaiheen viimeisen testin varhain torstaina aamulla.

Näin ollen voimalan säännöllinen sähköntuotanto voi alkaa maanantaina 17. huhtikuuta. Ennen sitä tehdään vielä joitakin viimeisiä säätöjä, mutta ei mitään tuotantoon vaikuttavia kokeita tai testejä. Voimalaa käytetään jo nyt täydellä teholla.

”Nämä viimeiset päivät maanantaihin saakka ovat vielä koekäytön aikaa. Mitään viitteitä ei ole siitä, etteikö säännöllinen sähköntuotanto maanantaina alkaisi.”

"Onhan tämä hieno asia. Tätä on odotettu pitkään. Kyllä se sitten tietysti hyvältä tuntuu, kun säännöllinen tuotanto alkaa.”

Aho uskoo, että kun säännöllinen sähköntuotanto virallisesti maanantaina alkaa, Olkiluodossa nähdään paljon iloisia ilmeitä. ”Voin vain kuvitella, miltä se tuntuu kaikista niistä henkilöistä, jotka ovat tehneet valtavasti töitä tämän laitoksen eteen.

Viivästymisten takia kritiikkiä on tullut paljon.

”Vaikka olemme saaneet paljon siipeemme koekäyttövuoden aikana, tärkeintä on ollut, että laitos kokonaisuutena on koko ajan toiminut hyvin”, Aho sanoo. ”Kyse on ollut yksittäisten laitteiden vioista. Niitä on jouduttu huoltamaan ja korjaamaan.”

Mikä?

Ydinvoima Suomessa

Olkiluodon ydinvoimalassa on kolme ydinreaktoria. OL1, OL2 ja OL3. OL1 alkoi tuottaa sähköä 1978 ja OL2 1980. OL1 ja OL2 ovat kiehutusvesireaktoreita. OL3 on painevesireaktori.

Kun kaikki kolme reaktoria ovat käytössä, ne tuottavat noin 30 prosenttia Suomessa käytettävästä sähköstä.

Suomessa on lisäksi kaksi ydinreaktoria Loviisassa. Loviisa 1 aloitti tuotannon helmikuussa 1977, Loviisa 2 marras­kuussa 1980. Molemmat ovat painevesireaktoreita.

Kun kaikki viisi ydinvoimalaa toimivat täydellä teholla, ydinvoimalla tuotetaan noin 40 prosenttia Suomessa käytettävästä sähköstä.

Koekäyttö venyi ja venyi

Olkiluodon kolmosreaktorin koekäyttö aloitettiin maaliskuussa 2022. Täyden 1 600 megawatin sähkötehon laitosyksikkö saavutti ensimmäisen kerran syyskuun lopulla. Sen jälkeen reaktori joutui pian pitkälle tauolle, kun syöttövesipumppujen juoksupyörissä havaittiin muutaman senttimetrin pituisia säröjä.

Viimeinen koekäyttöjakso aloitettiin 15. maaliskuuta sen jälkeen, kun määräaikaiskokeissa oli ilmennyt tarve huoltaa OL3:n paineistimen venttiilit ja venttiilit oli huollettu.

Viimeinen testijakso alkoi käyttöönottoon liittyneellä 24 tunnin suorituskykykokeella. Sen jälkeen tehtiin 10 vuorokautta kestäneet häiriöttömän ajon kokeet. Ne saatiin päätökseen 27. maaliskuuta.

Viimeiseksi testattiin OL3:n säätöominaisuuksia kolmessa eri tehonsäätökokeessa. Niissä laitoksen tehoa laskettiin nopeasti täydestä tehosta. Viimeisessä kokeessa teho laskettiin 35 prosenttiin täydestä tehosta. Kokeilla varmistettiin, että laitoksen tehoja voidaan säätää tarpeen vaatiessa.

Testien aikana tehtiin myös säännöllisiä kalibrointeja, muita määräaikaiskoestuksia ja tavallisia kunnossapitotöitä, jotka kuuluvat laitoksen normaaliin käyttöön.

Olkiluodon kolme ydinreaktoria tuottivat torstaina aamupäivällä yli kolmasosan Suomessa käytetystä sähköstä. Kolmosreaktori metallisine kupuineen vasemmalla. Keskellä OL1 ja OL2 oikealla. Reaktorit kuvattiin 5.9.2022.

Piti valmistua jo 2009

Kolmosreaktorin piti alun perin valmistua 2009. Monet ongelmat matkan varrella viivästyttivät voimalan valmistumista kuitenkin 14 vuotta. Kun kolmosreaktorin säännöllinen sähköntuotanto alkaa vihdoin virallisesti alkaa maanantaina, Olkiluodon ydinvoimalan kolme reaktoria tuottavat noin 30 prosenttia Suomen sähköstä.

Torstaina kello 10.05 Olkiluodon kolme ydinreaktoria tuottivat sähköä yhteensä 3 343 megawattia. Siitä kolmosreaktorin osuus oli 1 587 megawattia. OL1 tuotti 870 megawattia ja OL2 886 megawattia.

Samaan aikaan sähkökulutus Suomessa oli 9 555 megawattia eli Olkiluodossa tuotettiin yli kolmasosa Suomessa käytetystä sähköstä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut