Huittinen
Kolme koiraa menehtyi, kun omakotitalo tuhoutui öisessä tulipalossa Huittisten Rutavantiellä. Menehtyneet koirat löytyivät kaksikerroksisen kodin alakerrasta. Talon asukkaat eivät olleet palon aikaan kotona, joten ihmishenget eivät olleet vaarassa.
Hälytys rakennuspaloon tuli lauantaina kello 21.01. Ilmoituksen teki sivullinen henkilö.
Päivystävän palomestarin Jari Enon ensitiedotteen mukaan noin 150-neliöinen omakotitalo oli hieman ennen iltakymmentä täyden palamisen vaiheessa.
”Sammutustyöt ovat käynnissä. Rutavantie on poikki liikenteeltä sammutustöiden ajan”, hän viestitti tuolloin.
Likennekeskuksen mukaan tie 12713 eli Loimijoentie, joka muuttuu matkalla Rutavantieksi, oli suljettu liikenteeltä kello 21.40 alkaen toistaiseksi välillä Matkusjoentie–Soinilantie. Sammutustyöt kestivät pitkään ja tie avattiin liikenteelle yöllä noin kello kolmen aikaan.
Päivystävä palomestari Jari Eno kertoi sunnuntaina aamulla, että omakotitalon sammutustöissä käytettiin runsaasti luonnonvettä läheisestä Loimijoesta. Osittain hirsirakenteinen vanha talo on toiminut joskus kauppana, mutta ollut asumiskäytössä jo vuosia. Talo tuhoutui palossa kokonaan. Poliisi selvittää palon syttymissyytä.
Palopaikalla oli yhteensä noin kymmenen palokunnan yksikköä Satakunnasta, Pirkanmaalta ja Varsinais-Suomesta. Paikalla oli sunnuntaina aamuseitsemän aikaan yhä yksi yksikkö jälkivartioinnissa.
Uutista päivitetty kauttaaltaan 9.4. kello 8.00.