Rauma
Lisää ja uusia tapahtumia tavoitteleva Rauman kaupunki tukee tänä vuonna 50 000 eurolla tapahtumajärjestäjiä. Kaupungin avustusta haettiin kaikkiaan 14 tapahtumalle ja kaupunginhallituksen päätöksellä tukea saa kaksi tapahtumajärjestäjää.
Ravintola- ja turvallisuusalan yritys Rauman Top Security Service Oy saa 30 250 euroa Brygän Venetsialais -viikolleen. Yritys järjestää 21.–26. elokuuta ohjelmallisen tapahtumaviikon. Tapahtumapaikkana on kauppakeskus Potkurin kattotasanne ja ohjelmasisältönä on muun muassa musiikkia, sanataidetta ja komiikkaa aikuisille ja lapsille.
Rauman Yrittäjät ry saa kaupungilta 19 750 euroa Rakastunut Raumaan -toiminnalleen ja nuorison musiikkitapahtuman järjestämiselle Savilanpuistossa.
Kesätapahtumatukea on mahdollista myöntää enintään kolmelle tapahtumalle varatusta 50 000 euron määrärahasta. 14 hakemuksen yhteissumma oli noin 270 000 euroa.