Krista Kiuru: ”Mehän olemme siirtyneet Satakunnassa erittäin oikealle”

Perhe- ja peruspalveluministeri viime hallituskaudella toiminut Krista Kiuru (sd.) keräsi nyt lähes yhtä suuren äänipotin kuin edellisissä vaaleissa.

”Pitää muistaa, että olemme pääministeripuolue, ja pääministeripuolue ei ole suomen poliittisessa historiassa useinkaan pystynyt saamaan lisäpaikkoja eduskuntaan”, Kiuru sanoo.

Pori

Bepop oli ehtinyt lähestulkoon autioitua sunnuntai-iltana vaalinvalvojaisten jäljiltä, kun Satakunnan kolmen eniten ääniä keränneen ehdokkaan joukkoon yltänyt Krista Kiuru (sd.) saapui paikalle.

”Olin kotona. Minulla on aina sellainen perinne, sillä haluan seurata koko suomen tilanteen kaikessa rauhassa. Minun oli oltava myös maikkarin haastattelussa, joka venyi, ja siksi pääsin vasta nyt tänne”, Kiuru sanoi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut