RTK-Palvelu Oy yrityskaupoilla Porissa – toimintaan laajennus rakentamiseen

Prepon Oy liitetään huhtikuussa osaksi raumalaiskonsernia ja kuudenneksi toimialaksi.

RTK-Palvelu Oy:n toimitusjohtaja Samuli Eskola sanoo rakennuttamisen ja projektijohtopalvelujen olevan oivallinen täydennys yrityksen toimialoihin.

Rauma, Pori

Lukko-kiekkoyhteisön omistuksessa oleva Contineo Oy -konserni on hankkinut rakennuttamiseen ja projektijohtopalveluihin erikoistuneen Prepon Oy:n koko osakekannan. Porissa kotipaikkaansa pitävä yritys liitetään osaksi RTK-Palvelu Oy:n liiketoimintoja ja yhtiön kuudenneksi toimialaksi.

RTK-Palvelu Oy:n toimitusjohtaja Samuli Eskola sanoo yhtiön hakeneen aktiivisesti uutta perheenjäsentä kuudenneksi toimialaksi nykyisten toimialojen täydennykseksi.

RTK-Palvelu oli yrityskaupassa aktiivisena osapuolena. Osakekaupan kauppahintaa osapuolet eivät julkista.

Prepon Oy siirtyy osaksi RTK-Palvelua 1. huhtikuuta alkaen. Yrityksen toiminta jatkuu ennallaan ja nykyisellä nimellään. Prepon Oy:n pääomistajat Tommi Lindfors ja Joonas Kekki sekä koko henkilöstö jatkavat yrityskaupan jälkeen työtehtävissään niin sanottuina vanhoina työntekijöinä.

Joonas Kekki on nimitetty RTK-Palvelun rakennuttamisen ja projektinjohtopalvelujen toimialajohtajaksi sekä johtoryhmän jäseneksi.

Prepon Oy:n liikevaihto oli vuonna 2022 noin 1,73 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa on 11 henkilöä. Siivouksen ja kiinteistöhuollon monialayhtiö RTK-Palvelu Oy:n viimeisimmän vahvistetun, vuoden 2021 tilinpäätöksen mukaan yhtiön liikevaihto oli noin 105 miljoonaa euroa ja yhtiöllä on henkilöstöä noin 3 000.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut