Rauma
Vuoden lopulla käytöstä poistuvan Rauman nykyisen uimahallin korjaaminen ja muuttaminen johonkin uusiokäyttöön edellyttäisi mittavat korjaukset rakenteisiin. Lisäksi pitäisi löytää kustantaja ison rakennuksen yli miljoonan euron ylläpitokulujen ja pääomavuokran kattamiseksi.
Karin kampukselle valmistuu uusi uimahalli, ja alun perin 1970-luvun tekoa oleva uimahalli on suunniteltu purettavaksi. Kaupunginvaltuuston vasemmistoliiton ryhmä teki keväällä 2021 aloitteen uimahallirakennuksen vaihtoehtoisen käytön selvittämiseksi, esimerkiksi liikuntatiloina tai vuokrattavaksi ulkopuolisen ylläpidettäväksi. Ideoina on esitetty muun muassa kiipeilyä, parkouria. trampoliinipuistoa ja hohtogolfia.
Tulevalla viikolla on Rauman kaupungin sivistysvaliokunnan kokouslistalla selvityksen antaminen valtuustoaloitteeseen. Sivistystoimialan ja kaupungin teknisen toimialan yhteinen näkemys on, ettei uimahallirakennuksen uusiokäyttö ole mahdollista ilman mittavia kosteusvaurio- ja rakennekorjauksia.
Peruskorjauksen päälle on laskettava vielä uuden käyttötarkoituksen mukaiset muutostyökustannukset.
Rauman uimahalli on sisätiloiltaan siistissä ja uitavassa kunnossa. Rakenteiden kosteushaittoja torjutaan hallitilan ylipaineistuksella. Karin kampuksen uusi uimahalli valmistuu syksyllä.
Kaupunki teettivuoden 2022 lopulla kuntoarvion uimahallirakennuksen nykytilasta. Museo- ja kulttuurijohtaja Risto Kupari ja tilapalvelujohtaja Olli-Pekka Kumpula toteavat selvityksessään, että hallirakennus on välittömän peruskorjauksen tarpeessa. Korjaustarve on arvioitu noin 7,5 miljoonaksi euroksi.
Olli-Pekka Kumpula toteaa yhdeksi merkittävimmäksi korjauskohteeksi rakennuksen katto- ja yläpohjarakenteet, jotka potevat vakavia kosteusvaurioita. Vanhassa halliosassa on hankala, aaltomainen kattorakenne, johon on kiinnitetty betoninen alakatto ja sen päälle eristeet.
Vuosikymmenet sekä kosteurasitus ulkoa ja sisältä näkyvät uimahallin rakenteissa. Sokkelibetonissa on säröjä ja maali hilseilee.
”Rakennuksen vesikatto vuotaa lisäksi useasta kohtaa. Kosteus on noussut rakenteisiin myös alakautta. Uimahallia voidaan kosteusvaurioista huolimatta vielä käyttää ilmanvaihdon ylipaineistuksen ansiosta. Se tosin nopeuttaa kosteusvaurioiden etenemistä”, Kumpula kertoo.
Uimahallirakennus on esitetty purettavien rakennusten listalle, sillä kaupungin sivistystoimella ei ole rakennukselle käyttöä. Kahden uimahallin ylläpitoa aivan lähinaapureina ei ole katsottu mielekkääksi, eikä taloudelliseksi.
Ulkopuolisen vuokraajan tai ostajan löytäminen uimahallirakennukselle on arvioitu myös epävarmaksi. Nykykunnossaan hallin vuotuiset ylläpidon kustannukset ovat noin 336 530 euroa ja pääomavuokra 726 720 euroa. Välttämätön rakenteiden perusparannus nostaisi näitä kuluja vielä lisää.
Uimahallin vanhan ja laajennusosan liitoskohdassa oli ilmeistä korjaustarvetta.