Pori Energia Sähköverkoille uusi toimitusjohtaja

Pertti Menonen on Pori Energia Sähköverkkojen uusi toimitusjohtaja.

Pori

Pori Energia Sähköverkkojen uudeksi toimitusjohtajaksi on valittu sähkövoimatekniikan diplomi-insinööri Pertti Menonen. Hän seuraa tehtävässä eläkkeelle jäävää Pekka Ohrankämmentä.

44-vuotias Menonen työskentelee tällä hetkellä Pohjois-Karjalassa PKS Sähkönsiirto Oy:n toimitusjohtajana. Hänellä on yli kahdenkymmenen vuoden työkokemus energia-alalta aina urakoinnista verkkoyhtiön vetovastuuseen.

”Ala on muuttunut jatkuvasti ja tällä hetkellä elämme energiamurroksen aikaa”, Menonen toteaa Pori Energian tiedotteessa viitaten uusiutuvan energiatuotannon kasvuun ja kehitykseen.

”Pori on kehittyvä kaupunkiympäristö, jossa vihreät arvot ovat selkeästi esillä. Muun muassa tämä sai minut kiinnostumaan kyseisestä tehtävästä”, hän kertoo.

Menonen aloittaa uudessa tehtävässään heinäkuun alussa. Hän on jatkossa myös Pori Energian johtoryhmän jäsen.

Pori Energia Sähköverkot Oy on Pori Energia Oy:n tytäryhtiö. Sähköverkot vastaa sähkönjakeluverkosta Porin alueella.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut