Anssi Salmi lippakioskin rakennusluvan kumoamisesta: Kompromissi, jolla estettiin kallis valituskierre

Porin kaupunki on suunnitellut Kirjurinluotoon uutta kioskia vanhan paikalle, mutta se saa nyt odottaa.

Pori

Porin elinvoima- ja ympäristölautakunnan puheenjohtaja Anssi Salmi (ps.) kertoo Kirjurinluotoon suunnitellun lippakioskin rakennusluvan mitätöinnin olleen kompromissi.

Lautakunta teki päätöksen asiasta keskiviikkona. Ely-keskus oli vaatinut rakennuslupaan oikaisua, koska se piti sitä kaavan vastaisena.

”Oman näkemyksen mukaan kyseessä oli viranomaistahojen kompromissi, jolla estetään kallis ja pitkä valituskierre oikeuskäsittelyineen. Hyvä siis niin.”

”Toisaalta taas Kirjurinluodon kehittäminen pitkittyy ja Porin kehityksen jarruttajat ilakoivat. Rahaa palaa tässäkin vaihtoehdossa, siis rahaa palaa, ei säästy”, Salmi sanoo.

Salmen mukaan Kirjurinluodon kehittäminen jatkuu kaikesta huolimatta.

”Kioskit, saunat ja muut palvelut ovat edelleen keskiössä. Porilainen päätöksenteko on ollut takkuilevaa ja pikkusieluista, jopa oman edun tavoittelua. Se harmittaa, sillä vain yhdessä tätä kaupunkia saadaan vietyä eteenpäin. Elinvoimaisuus on kaikkien etu ja siihen ajatukseen on helppo yhtyä.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut