Kankaanpää
Honkajoki Oy:n toimitusjohtaja Kari Valkosalo jää keväällä eläkkeelle pitkän uransa päätteeksi. Yrityksen johtoon astuu kesäkuun alussa kansainvälisen kaupan ja kiertotalouden parissa pitkään työskennellyt Janne Lukkarinen Nordic Soya Oy:lta.
Lukkarinen mieltää Honkajoen ainutlaatuiseksi kiertotalouden toimijaksi Suomessa. Yrityksen kasvupolkuna hän näkee jalostusarvon kasvattamisen eli uusien tuotteiden kehittämisen sekä konseptiosaamisen viemisen ulkomaille.
”Kiertotalous on ihmiskunnalle ainoa kestävä tapa kuluttaa, ja Honkajoki Oy haluaa olla eturintamassa viemässä Honkajoen kiertotalouskonseptia maailmalle”, Lukkarinen kertoo tiedotteessa.
Lukkarisella on laaja ja kansainvälinen kokemus rehu-, mäntyöljy-, biopolttoaine- ja öljynjalostusteollisuudesta. Koulutukseltaan hän on kauppatieteiden maisteri.
Tällä hetkellä Lukkarinen toimii kaupallisena johtajana suomalaisessa kasvivalkuaisia ja kasviöljyjä tuottavassa Nordic Soya Oy:ssä, ja vastaa kasvivalkuaisten ja kasviöljyjen viennistä, logistiikasta ja raaka-ainehankinnasta.
Ennen Nordic Soya Oy:ta Lukkarinen teki pitkän uran muun muassa Forchem Oy:n ja Neste Oyj:n palveluksessa myynnin, liiketoiminnan kehittämisen, raaka-ainehankinnan ja riskienhallinnan tehtävissä.
Työyhteisön johtamisessa Lukkarinen painottaa tiimityön ja työhyvinvoinnin merkitystä.
”Tärkein yhtiön voimavara on työntekijät; sitoutuneet ja pätevät asiantuntijat. Työhyvinvointi ja jokaisen työn arvostus on tärkeää, se vaikuttaa myös tuloksiin”, Lukkarinen toteaa.
Toimitusjohtaja Kari Valkosalo jää eläkkeelle keväällä.
Nykyinen Honkajoki Oy:n toimitusjohtaja Kari Valkosalo on nähnyt paljon lähes 20-vuotisen toimitusjohtajakautensa aikana.
”Suurimmat Honkajoen kasvupolun harppaukset tapahtuivat vuonna 2017, kun siipikarjasivutuotteiden käsittely aloitettiin Honkajoella. Lainsäädäntö on myös muuttunut mahdollistavammaksi”, kertoo Valkosalo.