Satakunta
Satakuntalaisten ja Varsinais-Suomen entisten puhelinyhtiöiden perustalle rakennettu sijoitus- ja omistusyhtiö Finda Oy jakaa vuodelta 2022 ennakoitua runsaamman osingon osakkeenomistajilleen. Yhtiökokous poikkesi hallituksen esityksestä ja yli kaksinkertaisti osingonjaon niin sanotulla vähemmistöosakasmenettelyllä.
Finda Oy osinko viime vuodelta on yhtiökokouksen päätöksellä 4,572 euroa osaketta kohti. Yhtiön hallitus esitti osingoksi kaksi euroa osakkeelle eli samaa jakoa kuin vuodelta 2021.
Esimerkiksi entisen Porin Puhelin Oy osakkailla on vanhan omistuksensa perua 100 osaketta ja Rauman seudulla toimineen Lännen Puhelin Oy:n osakkailla 135 osaketta.
Yhtiökokouksen hyväksymän osingonjaon mukaisesti 100 osakkeen osuus on noin 457 euroa ja 135 osakkeen osinko noin 617 euroa. Osinko maksetaan maaliskuun lopussa.
Yksityishenkilöiden lisäksi Finda Oy osakkeenomistajina on satakuntalaisia yhtiöitä ja yhteisöjä, muun muassa Porin ja Rauman kaupungit, hyvinvointialueeseen kuuluva, entinen Satakunnan sairaanhoitopiiri, Länsi-Suomen Osuuspankki sekä Holding Oy Luuri.
Porin kaupunki on Findan kymmenen suurimman osakkeenomistajan joukossa. Porin omistusosuus osakkeista on 0,9 prosenttia ja osakkeita kaupungin salkussa on 121 805 kappaletta. Osinkopotti viime vuodelta on runsaat 557 000 euroa.
Juttua oikaistu torstaina 23.3. klo 14.55. Oikea osinko on 4,572 osakkeelta.