Porin ilmanlaadun haasteena katupöly, Harjavallan arseenipitoisuudet

Nikkelin vuosikeskiarvo oli Harjavallan Kalevan mittausasemalla pienin viimeiseen 7 vuoteen.

Hengitettävien hiukkasten raja-arvo ylittyi Porin Paanakedonkadulla viime vuonna 14 vuorokautena.

Porin ja Harjavallan ilmanlaatu oli viime vuonna pääosin hyvää tai tyydyttävää, ilmenee tuoreesta mittausraportista.

Kaupunkien ja teollisuuden yhteisestä ilmanlaadun mittauksesta vastaavan Porin kaupungin elinvoima- ja ympäristötoimialan mukaan Porissa haasteena on edelleen katupöly ja Harjavallassa hengitettävien hiukkasten arseenipitoisuudet.

Mittausraportin mukaan Porin viime vuoden merkittävin ilmanlaatuun vaikuttanut tekijä oli haastava katupölykevät.

Hengitettävien hiukkasten raja-arvo ylittyi viime vuotena Porin Paanakedonkadulla 14 vuorokautena. Vuonna 2021 raja ylitettiin 15 vuorokautena ja vuonna 2020 kolmena vuorokautena.

Varsinaisen raja-arvon ylitystä ei tapahtunut, koska ylitysvuorokausia sallitaan 35 kappaletta kalenterivuodessa.

Harjavallassa suurin huoli liittyi arseenipitoisuuksien tavoitearvon ylittymiseen Kalevan ja Pirkkalan mittausasemilla. Kalevassa havaittiin lisäksi nikkelipitoisuuden tavoitearvon niukka ylittyminen.

Nikkelin vuosikeskiarvo oli Kalevan mittausasemalla pienin viimeiseen 7 vuoteen.

Ylitysten syynä olivat pääasiallisesti teollisuuden hajapäästöt, kuten Suurteollisuuspuiston tehdasalueen liikenteen nostattama pöly.

Vaikka tavoitearvot ylittyivätkin, eivät valtioneuvoston asetuksen mukaiset raja- tai kynnysarvot ylittyneet millään Harjavallassa ja Porissa mitattavalla komponentilla.

Myöskään rikkidioksidipitoisuudelle annetut tunti- tai vuorokausiraja-arvot eivät ylittyneet millään asemalla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut