THL:n tartuntatautirekisteriin ilmoitettiin viime vuonna yhteensä 123 puutiaisaivotulehdustapausta, mikä on hieman vähemmän kuin huippuvuonna 2021, jolloin tapauksia oli 148.
Aiempina vuosina tapauksia on ollut alle sata.
Satakunnassa todettiin viime vuonna poikkeuksellisesti viisi puutiaisaivotulehdusta eli TBE:tä (tick borne encephalitis), kerrotaan hyvinvointialueen lähettämässä tiedotteessa.
Näistä kolmen todettiin saaneen alkuunsa Rauman saarilta. Kahdessa muussa tapauksessa tartunta oli saatu riskialueilta Satakunnan ulkopuolelta.
Satakunnassa TBE on ollut tähän asti harvinainen ja tapaukset ovat yleensä olleet peräisin Ahvenanmaalta tai Turun saaristosta.
Joitakin yksittäisiä tapauksia on aiempina vuosina todettu Rauman seudulla tai Pyhämaalla.
Satakunnassa ei ole kuntia, jotka kuuluisivat yleisen rokotusohjelman piiriin, mutta THL antoi viime vuoden tartuntalukujen pohjalta maanantaina rokotussuosituksen Rauman saariston alueella liikkuville mökkiläisille ja asukkaille.
Raumalla Merirauman/Kappeliluhdan alueen ilmaantuvuudeksi on laskettu 11,7 tapausta 100 000 asukasta kohden.
Rokotus on omakustanteinen. Rokote on sitä tarpeellisempi, mitä enemmän oleilee ja liikkuu luonnossa riskialueilla. Rokotussarjaan kuuluu kolme rokotetta. Se on syytä aloittaa viimeistään kevään alussa, jotta ehtii saamaan kaksi rokoteannosta ennen kesää. Kolmas rokoteannos annetaan seuraavana vuonna.
Rokote on suositeltava esimerkiksi Ahvenanmaalla tai Turun saaristossa luonnossa liikkuville mökkiläisille tai veneilijöille.
TBE-riskiä voi arvioida THL:n maanantaina päivittämästä karttasovelluksesta.