Aikuiset saattavat johdatella lapsia jopa huomaamattaan. Näin korostaa oikeuspsykologian dosentti Julia Korkman lausunnossa, jonka hän on antanut Anneli Auerin ja tämän entisen miesystävän Jens Kukan tuomionpurkuhakemusta varten.
Turun hovioikeus tuomitsi Auerin ja Kukan vuonna 2013 pitkiin vankeusrangaistuksiin Auerin neljään lapseen kohdistuneista seksuaalirikoksista ja pahoinpitelyistä. Auer sai seitsemän ja puoli vuotta vankeutta, Kukka kymmenen vuotta.
Korkman on erikoistunut todistajanpsykologiaan ja todistajien muistiin, kuulemiseen ja kertomusten arviointiin oikeudessa. Hänen väitöskirjansa vuonna 2006 koski juuri lasten kertomusten arviointia.
Korkmanin mukaan Anneli Auerin lasten kokemukset sijaisperheessä antavat loogisen selityksen heidän aiemmille kertomuksilleen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.
Lasten mukaan sijaisvanhemmat katkaisivat lasten kaikki yhteydet heille merkityksellisiin ihmisiin, kuten äitiin, isosiskoon, sukulaisiin ja ystäviin.
Sijaisvanhemmat olivat kysyneet toistuvasti aiheista ja reagoineet kielteisesti, jos lapset eivät kertoneet toivottuja tarinoita. Jos he taas toivat esille toivottuja asioita, heihin suhtauduttiin myönteisesti.
”Lapset sijoitettiin erittäin traumaattisten kokemusten jälkeen sijaisvanhemmille, joiden käytöstä he kuvaavat kontrolloivana ja rankaisevana”, Korkman tiivistää.
Lapset olivat neljä, kuusi ja yhdeksän vuotta vanhoja, kun heitä alettiin kuulla epäillyistä seksuaalirikoksista. Väitetyt rikokset olivat tapahtuneet pari vuotta aiemmin.
Korkmanin mukaan lasten kertomukset sopivat hyvin yhteen sen kanssa, mitä tutkimuksissa on havaittu lasten vääristä hyväksikäyttökertomuksista.
Hän viittaa muutama vuosi sitten tehtyyn suomalaistutkimukseen, jossa analysoitiin huoltajien ja lasten välisiä keskustelutallenteita. Siinä havaittiin, että valtaosa tiedoista tuli vanhemmilta eikä lapselta, vaikka vanhemmat itse kuvittelivat lapsen kertoneen tapahtumista oma-aloitteisesti.
Korkman kertoo myös tunnetusta amerikkalaistapauksesta 1980-luvulta. McMartin-päiväkodin lapset alkoivat kertoa järkyttäviä kuvauksia saatananpalvontarituaaleista, eläinuhreista, lasten huumaamisista ja hyväksikäytöstä.
Kertomukset paljastuivat kauttaaltaan virheellisiksi, ja se johtui analyysin mukaan aikuisten johdattelusta. Lapsia palkittiin, kun he kertoivat rikosepäilyjä tukevista seikoista, ja rangaistiin, kun he kertoivat, ettei mitään ollut tapahtunut.
Auerin lasten tuoreet kertomukset vaikuttavat Korkmanin mukaan loogisilta.
On vaikea nähdä, miksi lapset nyt haluaisivat valehdella äidin ja tämän entisen miesystävän puolesta, jos seksuaalirikosväitteet pitäisivät edes osittain paikkaansa, hän kiteyttää.
