Eurajoen seurakunta muuttaa osan leirialueestaan kesämökkitonteiksi

Tontit myyntiin, kun kaavamuutos saa valtuuston hyväksynnän ja lainvoiman.

15.2. 15:46

Eurajoki

Eurajoen seurakunta on muuttamassa omistamansa Luodonmaan alueen maankäyttöä ja suunnittelee osan alueen osoittamista lomamökkirakentamiselle. Eurajokisuussa sijaitsevan merellisen niemen rantaosayleiskaavan muutos on luonnosvaiheessa.

Kaavaluonnoksen mukaan merkittävin maankäytön muutos on kahden leirialuekorttelin muuttaminen omarantaisten loma-asuntojen rakennuspaikoiksi. Mökkitontteja alueelle on tulossa 5–6. Seurakunta omistaa noin 44 hehtaarin maa-alueen.

Seurakunnalla on Luodonmaassa leirikeskus ja voimassa olevassa kaavassa alueelle on varattu rakennuspaikka toisellekin leirikeskukselle. Muista seurakunnista ei ole kuitenkaan ilmennyt kysyntää leirialueen rakentamiseksi.

Kunnanhallitus hyväksyi Eurajoen seurakunnan laadituttaman kaavamuutoksen ja se tulee julkisesti nähtäville ja mahdollisten mielipiteiden esittämistä varten. Lopullisen kaavaehdotuksen valmistuttua rantaosayleiskaavan hyväksymisestä päättää kunnanvaltuusto.

Eurajoen seurakunnan talouspäällikkö Katri Sildén kertoo seurakunnan suunnitelmana olevan mökkitonttien myynti sen jälkeen kun kaava on hyväksytty ja saanut lainvoiman. Hän ennakoi, että rantatontit tulevat julkisesti myyntiin tarjouskilpailulla.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut