Kuljettaja menetti liukkaassa mutkassa auton hallinnan: Henkilöauto suistui ojaan

Kuvituskuva.

30.1. 14:15

Kokemäki

Henkilöauto suistui ojaan Marjamäentiellä Kokemäellä maanantaina päivällä.

Kuljettaja oli menettänyt autonsa hallinnan tien mutkassa, jossa oli päivystävän palomestarin mukaan liukkautta.

Autossa oli kuljettajan lisäksi yksi matkustaja. Ensitietojen mukaan toinen heistä ei päässyt alkuun ulos autosta, joten onnettomuuspaikalle auttamaan lähti kolme pelastuslaitoksen yksikköä. Palokunnan saavuttua paikalle seisoivat molemmat kuitenkin onnettomuusauton ulkopuolella.

Pelastuslaitoksen tehtäväksi jäi hoitohenkilöstön ja poliisin työn turvaaminen. Onnettomuudesta oli vähäistä haittaa liikenteelle. Toinen kaista oli pois käytöstä noin puolen tunnin ajan.

Kukaan ei loukkaantunut onnettomuudessa. Auto vaurioitui hinauskuntoon.

Pelastuslaitos sai hälytyksen paikalle maanantaina kello 13.16.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut