Rauman opettajankoulutuksen tulevaisuudesta kuultaneen kolmen viikon kuluttua – ”Kaikki on vielä avoinna”

Turun yliopiston muutosneuvottelut ovat päättymässä. Esitykset säästökohteista saadaan helmikuun puolivälissä.

Turun yliopiston talouden tasapainotusohjelman seurauksia Rauman opettajankoulutukselle on arvailtu pelokkaana. Rauman kaupunki on tarjonnut yliopistolle neuvotteluissa taloudellista yhteistyötä.

24.1. 17:00

Rauma

Turun yliopiston talouden tasapainottamisohjelman muutosneuvottelut ja menovähennyskohteet ovat edelleen kaikilta osin avoinna.

Päätöksiä on mahdollisesti odotettavissa 14. helmikuuta pidettävästä yliopiston hallituksen kokouksesta.

Yliopiston väliaikatiedotteen mukaan henkilöstön kanssa käytävien muutosneuvotteluiden viimeinen kokous on suunniteltu pidettäväksi keskiviikkona 25. tammikuuta.

Muutosneuvotteluiden ja suunnittelutyön pohjalta valmistellaan toimenpide-esitystä, jota yliopiston hallitus käsittelee todennäköisesti siis helmikuussa.

Rehtori Jukka Kola kertoo yliopiston tiedotteessa, että muutosneuvottelut ovat pääluottamusmiesten kanssa edenneet hyvässä hengessä. Neuvotteluissa on käsitelty tiedekunnista ja muista yksiköistä saatuja säästöehdotuksia ensin yleisellä tasolla ja neuvottelujen edetessä yksikkökohtaisesti.

Kola korostaa, että mediassakin esillä olleisiin yliopiston tutkimusasemiin, yksittäisiin professuureihin tai opettajankoulutuslaitoksen Rauman yksikköön liittyen ei ole tehty päätöksiä.

Yliopisto käy parhaillaan neuvotteluja Rauman kaupungin kanssa Rauman Seminaarinmäen toimintojen kehittämisestä.

"Ymmärrän varsin hyvin mediassa esitetyt huolenaiheet. Pyrimme neuvotteluissa löytämään perustehtäviemme, tutkimuksen ja koulutuksen, kannalta kestäviä esityksiä yliopiston hallituksen päätettäväksi”, Kola sanoo.

Turun yliopiston hallitus päätti kokouksessaan lokakuussa 2022 pitkäjänteisen talouden tasapainottamisohjelman käynnistämisestä.

Hallitus valtuutti rehtorin käynnistämään valmistelutoimet sellaisten keinojen löytämiseksi, joilla korjataan vuoden 2023 aikana noin 1,5–2 miljoonan euron sekä vuoteen 2028 mennessä varsinaisen toiminnan noin 15 miljoonan euron rahoitusvaje.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut