Rattijuopot törmäilivät Porissa viikonloppuna toisiin autoihin ja koirapuiston aitaan

Yhä useampi rattijuoppo jää Porissa kiinni huumepikatestissä.

23.1. 12:14

Rattijuopot työllistivät viikonloppuna Porin poliisia. Viikonlopun raportti vahvistaa omalta osaltaan yleistä suuntausta siitä, että yhä useampi rattijuoppo jää kiinni huumausaineen käytöstä.

Sunnuntain vastaisena yönä kello 2 aikaan poliisipartio sai ilmoituksen henkilöautosta, joka oli törmäillyt keskustassa useaan autoon.

Kyseinen auto löytyi Ulvilantieltä keskeltä liikenneympyrää.

Kuljettajana ollut mies puhalsi seulonta-alkometriin 0 promillea, mutta hänelle tehty huumepikatesti osoitti positiivista huumausaineille.

Häntä epäillään rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Hätäkeskus ilmoitti partiolle sunnuntaiaamuna kello 9.30 päihtyneestä kuljettajasta Presidentinpuistokadulla, jossa henkilöauto oli törmännyt koirapuiston aitaan.

Partio tavoitti auton koirapuiston parkkipaikalta. Kuljettajana ollut nainen oli ajokiellossa. Hän oli ottanut auton luvatta käyttöönsä.

Nainen puhalsi alkometriin 0 promillea, mutta hänelle tehty huumepikatesti osoitti positiivista huumausaineille.

Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta, luvattomaan käyttöön ja huumausaineen käyttörikokseen.

Aiemmin perjantaina poliisipartio oli pysäyttänyt Presidentinpuistokadulla toisen henkilöauton, jonka kuljettajana ollut ajo-oikeudeton mies puhalsi alkometriin nolla promillea.

Hänelle tehty huumepikatesti osoitti kuitenkin positiivista huumausaineille. Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.

Konepajanrannassa poliisipartio pysäytti lauantaina kello 4.30 henkilöauton, jonka kuljettajana ollut mies puhalsi seulonta-alkometriin noin 2 promillen lukeman. Hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.

Liikennevalvontaa valtatie 2:lla sunnuntaina kello 15 aikaan suorittanut poliisipartio pysäytti henkilöauton, jonka mieskuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin 1,71 promillea.

Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Hänen epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut