Pori
Mihinkäs mennään juttelemaan? Noormarkkulaisten Jokisten kodin eteisestä voi kääntyä olohuoneeseen, takkahuoneeseen tai keittiöön, joka lienee suomalaisperheissä perinteisin sanomalehdenlukupaikka.
Jospa mennään sinne, missä Hannu Jokinen yleensä lehteensä syventyy.
”No, se on sitten täällä”, isäntä viittoo takkahuoneeseen.
Siellä on keinuva lukutuoli ja sen yläpuolella lukulamppu. Paikka vaikuttaa ihanteelliselta miljööltä mihin tahansa painotuotteeseen keskittymiseen.
”Minä luen muutenkin paljon”, Jokinen tuumaa.
”Alistair McLeanilta olen tainnut lukea kaiken, ja nyt meneillään on Ilkka Remeksen uusi kirja.”
Tutustuttiin tansseissa
Sampo-Rosenlewin puimuritehtaalla 43:tta vuotta työskentelevä laatuteknikko Hannu Jokinen, 63, on varsin perinteinen Satakunnan Kansan tilaaja ja lukija. Lehti on kuulunut hänen päivärutiineihinsa lapsesta saakka. Se on olennainen osa elämää.
”Isä teki Outokummulla kolmea vuoroa, ja Satakunnan Kansa oli hänelle hyvin tärkeä. Varsinkin pyhäpäivisin iso lehti piti levittää keittiön pöydälle ja lukea tarkkaan.”
”Nuorena poikamiehenä lehdestä tuli sitten aina loppuviikolla katsottua tanssi-ilmoitukset. Niitä oli pitkä rivi siellä viimeisillä sivuilla.”
Vuonna 1979 joukossa oli pikkuilmoitus viikonlopputansseista Porin Kuplalla eli Kirjurinluodossa olleessa kuplahallissa. Parikymppinen Jokinen suunnisti sinne kohtalokkain seurauksin. Hän tapasi Virpin, tulevan vaimonsa.
Jos vähän oikaistaan, maakuntalehti siis vaikutti parisuhteen syntyyn. Virpi Jokinen oli kotoisin Noormarkusta, jonne nuoripari muutti vuonna 1981 ensiasuntoon morsiamen isoisän vinttihuoneistoon.
Ensimmäisen oman Satakunnan Kansan Jokiset tilasivat viitisen vuotta myöhemmin. Siihen aikaan kestotilaus kuului asiaan. Varhaisjakajat saivat pudottaa joka aamu kymmeniä tuhansia paperisia lehtiä eteisten lattioille ja postilaatikoihin ovien tai porttien pieliin.
”Työpaikalla porukka markkinoi puolestaan Satakunnan Työtä (vasemmistolaisen SKDL-puolueen lehti), jonka sai alennuksella. Sekin tuli kotiin jonkin aikaa”, Hannu Jokinen muistelee.
Ketkä?
Hannu ja Virpi Jokinen
Joskus Satakunnan Kansaa tulee luettua olohuoneessakin.
Hannu Jokinen on alkujaan porilainen, muutti Ulvilan kautta Noormarkkuun 1981.
Ammatiltaan laatuteknikko
Virpi Jokinen on noormarkkulainen.
Jäi Satakunnan keskussairaalan välinehuoltajan työstä sairaseläkkeelle viisi vuotta sitten.
Pariskunnalla on 1987 ja 1989 syntyneet pojat, toinen asuu Turussa ja toinen Porin Leppäkorvessa.
Taustoittaminen tärkeää
Virpi Jokiselle, 61, Satakunnan Kansa on tullut paremmin tutuksi vasta hänen jäätyään viisi vuotta sitten sairaseläkkeelle silloisen Satakunnan keskussairaalan välinehuoltajan työstä.
”Aikaisemmin ei ollut muka aikaa”, hän tuumaa.
Isäntä muistaa hyvin menneiden vuosikymmenten sisällöt. Ilmoituksia oli paljon esimerkiksi huveista ja huutokaupoista. Hänen mukaansa Satakunnan Kansa oli entisinä aikoina maakunnan ainoa varteenotettava ilmoituskanava.
”Myös sarjakuvat olivat tärkeitä, varsinkin Taika-Jim ja Mustanaamio”, Hannu Jokinen muistelee.
”Minä aloitan lukemisen yleensä viimeiseltä aukeamalta. Viivi ja Wagner pitää katsoa ensin ja televisio-ohjelmat”, Virpi Jokinen jatkaa.
Hannu Jokinen toteaa Satakunnan Kansassa olleen viime vuosisadan puolella paljon paikallisuutisia sieltä ja täältä. Ne jäivät jotenkin irrallisiksi ja pinnallisiksi. Niitä ei yhdistetty laajempaan kontekstiin eikä niiden taustoja avattu.
”Nykyään taustoista kerrotaan. Esimerkiksi Ukrainaan liittyen on mielenkiintoista, kun lehti syventää yksittäistä uutista kertomalla asian historiasta ja merkityksestä. Siten avataan uusia näkökulmia: mikä vaikuttaa mihinkin.”
Urheilusivut Jokinen ohittaa melko nopeasti. Jääkiekon, jääpallon ja pesäpallon paikalliset tulokset tulee sentään noteerattua ja ralliuutiset vähän tarkemmin.
”Edesmennyt kaverini ajoi rallia, ja olin hänellä huoltomiehenä. Nyt seuraan Kalle Rovanperää ja Jari-Matti Latvalaa.”
Fakta
Jokisten mieleen jääneitä uutisia
Porin puuvillatehtaan tulipalo syttyi toukokuussa 1981.
Maakunnasta
Porin puuvillatehtaan palo 1981. Hannu Jokinen katseli sitä työpaikkansa Rosenlewin yläkerran ravintolan ikkunasta ja näki, miten palomies roikkui tornin kupeessa köyden varassa ja piti sammutusletkua kädessään.
Ulvilan surma 2006. Kestouutinen pysyi käänteineen ja oikeudenkäynteineen otsikoissa kymmenkunta vuotta.
Noormarkun liittyminen Poriin 2010. Kotikunnan kohtalosta keskusteltiin pitkään.
Muualta
Rissalan lentoturma 1978. Viisitoista henkeä vaatinut onnettomuus kiinnosti, koska Hannu Jokinen oli itse ollut lennostossa 1977-1978.
Inarijärven jäälle pudonnut ohjus 1984. Lapin syrjäisestä kolkasta tuli hetkeksi koko maailman keskipiste, kun kävi ilmi, että Inarijärveen oli eksynyt Neuvostoliiton ohjus.
Tšernobylin ydinvoimalaonnettomuus 1986. Se tapahtui, kun Jokisten pojat olivat pieniä.
Estonian uppoaminen 1994 ja New Yorkin terrori-iskut 2001. Molemmat olivat yllättäviä, suuria ja järkyttäviä suru-uutisia.
Tekemättömyyden tekosyy
Jokisten lehdenlukurutiini tapaa mennä niin, että isäntä hakee aamulla Satakunnan Kansan postilaatikosta talon edustalta.
”Kyllä aamu on pilalla, jos lehti ei ole laatikossa. Nyt niin on käynyt lyhyellä aikavälillä 3-4 kertaa. Silloin sitä ei tapahtunut oikeastaan koskaan, kun varhaisjakelu oli lehden omissa käsissä.”
Normaalissa rytmissä Hannu Jokinen käy lehden pintapuolisesti läpi ennen töihin lähtöä. Töitten ja ruokailun jälkeen on sitten perusteellisemman perehtymisen aika.
”Asetun tähän lukemaan”, hän viittaa keinuvaan tuoliin ja nauraa päälle.
”Samalla saan syyn olla tekemättä mitään muuta.”
Puolisonkin mukaan Satakunnan Kansa vie mieheltä paljon aikaa, sunnuntaisin usein kaksi tuntia.
”Mutta sellainen järjestys meillä on, että kun lehti on kahdessa osassa, niin Hannu ottaa ensin A-osan ja minä B-osan. Sitten vaihdetaan”, Virpi Jokinen kertoo.
Terveisiä toimitukselle
Onko Jokisilla kenties lähettää terveisiä toimitukselle: miten Satakunnan Kansaa voisi edelleen kehittää?
”Eipä oikeastaan, paitsi että pörssikurssit vievät koko sivun. Pitääkö niitä vielä painaa lehteen? Se joka on kursseista kiinnostunut, löytää ajankohtaiset luvut netistä”, Hannu Jokinen toteaa.
”Mielipiteet ovat sitten oma lukunsa, esimerkiksi Antti Pekola. Hänellä on voimakkaat mielipiteet, mutta hän tuo ne julki omalla nimellään ja saa keskustelua aikaan.”
Hannu Jokisella on kännykässä SK-sovellus, mutta hän käyttää sitä harvoin. Yksi taustalla vaikuttava syy ovat iltapäivälehtien lööppijournalismi ja klikkiotsikot.
”Netin kautta ei oikein pääse syvälle asioihin. No, joskus kurkkaan sieltä jotain, esimerkiksi silloin kun Porissa oli ilmailunäytös.”
”Silloin sovellus toimii puolestaan hätävarana, kun lehteä ei ole tullut laatikkoon.”
Paperilehden tilaaminen siis jatkuu?
”Kyllä, lopettaminen ei ole ollut harkinnassa.”