RMC käynnistää muutosneuvottelut – voi johtaa enintään 20 työsuhteen päättämiseen

RMC:n toimitusjohtajan Mika Heiskasen mukaan yhtiön pari viimeistä vuotta ovat olleet vaikeita.

19.1. 11:07

Rauma

Rauma Marine Constructions (RMC) käynnistää henkilöstönsä kanssa yhteistoimintalain mukaiset muutosneuvottelut, jotka liittyvät aiemmin esitettyyn tarpeeseen yhtiön muuttumiselle, yhtiön tiedotteessa kerrotaan.

Neuvottelujen tavoitteena on järjestellä toimintoja uudelleen vastaamaan nykyisen tilauskannan tarpeita sekä sopeuttaa yhtiön kustannusrakennetta.

Neuvottelut koskevat yhtiön kaikkia toimintoja ja toimihenkilötehtäviä. Alustavan arvion mukaan suunnitellut toimenpiteet voivat mahdollisesti johtaa enintään 20 henkilön työsuhteen päättämiseen.

RMC:llä oli vuoden 2022 lopussa yli 210 työntekijää.

”Neuvotteluissa etsitään ratkaisuja siihen, miten RMC voi tulevaisuudessa toteuttaa toimintaansa parhaalla mahdollisella tavalla”, kertoo toimitusjohtaja Mika Heiskanen.

Viime vuosien toiminta on ollut tappiollista. Yhtiön tilauskanta on kuitenkin vahva, 1,1 miljardia euroa ja tilaukset yltävät vuoteen 2028 asti. Telakalla on työn alla neljä monitoimikorvettia käsittävä Laivue 2020 -hanke Merivoimille sekä kaksi Spirit of Tasmania -matkustaja-autolauttaa tasmanialaiselle TT-Line yhtiölle. Tämän tilauskannan onnistunut toteuttaminen edellyttää muutosta yhtiön toimintatavoissa ja -rakenteissa.

”RMC:n pari viimeistä vuotta ovat olleet vaikeita. Vaikka askeleita parempaan suuntaan on jo otettu, valitettavasti emme ole vielä kuivilla. Siksi nämä alkavat neuvottelut ovat välttämättömät osana yhtiön laajempaa muutostarvetta. RMC:llä on kaikki mahdollisuudet nousta kannattavaksi ja teemme töitä sen eteen päivittäin”, kertoo Heiskanen.

RMC:n viestintäpäällikkö Hanna-Kaisa Koskinen toteaa, ettei muutosneuvotteluille ole asetettu ennalta tarkempaa aikataulua. Neuvottelut käynnistyvät henkilöstöedustajien kanssa tammikuun viimeisellä viikolla ja enimmillään kesto on kuusi viikkoa. Ratkaisuja on odotettavissa mahdollisesti helmikuun aikana.

Juttua täydennetty torstaina 19.1. kello 16.42. Lisätty tiedot neuvotteluaikataulusta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut