Lauhtuva sää nostaa Kokemäenjoen pintaa – kaupungin tulvasuojelu seuraa tilannetta

Patoturvallisuusorganisaatio nostaa tilanteen vaatiessa valmiuttaan.

Virtaamahuippu ajoittuu Porin kaupungin mukaan näillä näkymin alkuviikolle. Arkistokuva.

13.1. 18:14

Pori

Kokemäenjoen virtaama on viime päivien runsaiden sateiden ja lauhan sään vuoksi noussut lähes 500 kuutiometriin sekunnissa, Porin kaupunki kertoo perjantaina lähettämässään tiedotteessa.

Suuri virtaama nostaa myös jokiveden pintaa. Ennusteen mukaan virtaama pysyy suurena sateiden aiheuttamien valumavesien vuoksi ainakin koko ensi viikon.

Padoilla suojatuille alueille ei tällä hetkellä kuitenkaan kohdistu merkittävää tulvavaaraa.

Virtaamahuippu ajoittuu kaupungin mukaan näillä näkymin alkuviikolle.

Myös meriveden ennustetaan nousevan tämän viikon lopulla noin puoli metriä keskiveden yläpuolelle.

Yhdessä suuren virtaaman kanssa jokivesi saattaa nousta alaville alueille joen alavirran osuudella.

Ei ole odotettavissa, että joki tulvisi Kahaluodon tai Kivinin alueiden vapaa-ajan asunnoille, mutta alavimmille pelloille vesi kuitenkin saattaa nousta.

Lisäksi maastosta tuleva lumien sulamisvesi saattaa aiheuttaa tulvimista sellaisissa ojissa, jotka laskevat suoraan jokeen, sillä korkealla oleva jokivesi aiheuttaa padottamista ojissa.

”Tällaisia ojiahan voi olla myös tulvavaara-alueiden ulkopuolella. Periaatteessa niitä ovat kaikki sellaiset ojat, jotka vapaasti laskevat Kokemäenjokeen. Järvioja Luotsinmäen alueella on esimerkiksi sellainen, joka laskee suoraan jokeen”, suunnitteluinsinööri Taina Koivisto Porin kaupungilta sanoo.

Lumien sulamisvesien osalta Koivisto nostaa esille sen, että tällä hetkellä auringosta ei juuri saada haihduttamisapua.

"Normaalistihan lumien sulaessa keväällä aurinkokin jo paistaa ja tapahtuu edes jonkin verran haihtumista.”

”Nyt kun sulaminen tapahtuu ikään kuin etukäteen, myöskään järvissä ei ole vielä tehty niin sanottua kevätkuoppaa, eli niissä ei ole yhtä paljon tilaa sulamisvesille kuin keväällä”, Koivisto lisää.

Joen jääkansi saattaa paikoin lähteä liikkeelle ja jäästä avoimet alueet laajentua sulamisen vaikutuksesta.

Lauhojen säiden vuoksi jää joessa on ohentunut, joten ei ole odotettavissa, että se mahdollisesti liikkeelle lähtiessään aiheuttaisi jokeen virtaamaa padottavaa jääpatoa.

Todennäköisesti jää sulaa suurilta osin paikoilleen.

Porin patoturvallisuusorganisaatio ei vielä nosta virallisesti valmiuttaan, sillä padoilla suojatuille alueille ei kohdistu merkittävää tulvavaaraa.

Kaupungin tulvasuojeluorganisaatio kuitenkin seuraa tilannetta ja on valmis tarvittaessa valmiuden nostoon turvallisuussuunnitelman mukaisesti.

”Patoturvallisuusorganisaatiolla on käytännössä kolme eri valmiustasoa. Jos nostaisimme valmiutta, nousisimme alimmalle valmiustasolle, joka merkitsee muun muassa tilanteen ja vesistöennusteiden entistä tarkempaa seuraamista, mahdollisesti patojen tarkkailua, sekä mahdollista seuraavaan valmiustasoon varautumista”, Koivisto sanoo.

Koivisto ei usko, että Kokemäenjoen korkean virtaaman ja meriveden korkeuden vuoksi valmiutta jouduttaisiin nostamaan valmiustasoa yksi korkeammalle.

”Jos kuitenkin lauhan jakson jälkeen tulee kovat pakkaset ja joen jääkansi on menetetty, on mahdollista ettei uutta jäädytysajoa pystytä tekemään. Silloin joessa saattaa alkaa muodostua hyydettä”, hän arvioi.

”Sellaisessa tilanteessa saattaisimme joutua nostamaan valmiutta ykköstason yläpuolelle.”

Mahdollisesta valmiuden nostosta tiedotetaan Porin kaupungin mukaan erikseen.

Varsinais-Suomen ely-keskus pitää yllä omaa valmiuttaan ja suunnittelee säännöstelyyn liittyviä toimenpiteitä yhdessä Pirkanmaan ely-keskuksen ja vesistönsäännöstelyä hoitavien voimayhtiöiden kanssa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut