Sataedu aikoo rakentaa Huittisiin uuden kuljetusalan oppilaitoksen – ”Jos kaikki sujuu hyvin, loppuvuodesta saattaa tontilla jo tapahtua”

Sataedu ei kerro vielä uuden oppilaitoksen tarkkaa kustannusarviota, mutta kyse on miljoonien eurojen investoinnista.

Sataedun logistiikka-alan koulutus on jo pitkälti keskittynyt Huittisiin.

13.1. 13:55

Huittinen

Sataedu aikoo rakentaa lähivuosina Huittisiin uuden kuljetusalan oppilaitoksen, koulutuskuntayhtymä kertoo tiedotteessa. Uuteen oppilaitokseen rakennetaan noin 2 000 neliön verran rakennusalaa ja logistiikka-alan tarvitsemat suuret asfaltoidut piha-alueet.

Sataedu osti kaupungilta tarkoitusta varten viiden hehtaarin alueen Huittisten Kaharilasta, valtatie 2:n läheltä. Kaupunginvaltuusto päätti tontin myymisestä marraskuussa, ja kauppakirjat allekirjoitettiin keskiviikkona.

Lue lisää: Sataedu rakentaa ja remontoi yli 20 miljoonalla – urakka alkaa ensi vuonna Ulvilasta

Sataedun logistiikka-alan koulutus on jo pitkälti keskittynyt Huittisiin, missä opetusta järjestetään tällä hetkellä vuokratiloissa Takkulan alueella.

Hankkeen tarkka valmistumisaikataulu ei ole Sataedun mukaan vielä tiedossa. Kuluvana vuonna sille on määrä etsiä ja kilpailuttaa rakennuttaja.

”Kaksi rakennusalan toimijaa on ollut jo itse yhteydessä, joka on hyvä merkki siitä, että tämän tyyppinen rakentaminen kiinnostaa. Jos kaikki sujuu hyvin, loppuvuodesta saattaa tontilla jo tapahtua”, Sataedun kuntayhtymän johtaja Matti Isokallio kertoo tiedotteessa.

Sataedun talous- ja hallintojohtaja Nina Peltomäki kertoo tiedotteessa, että hankkeen suunnittelu on kovassa vauhdissa, ja ensimmäiset rakennusluonnokset on tehty.

”Tiloja suunnitellaan yhdessä henkilökunnan kanssa, jotka parhaiten tietävät opetustilojen tarpeet.”

Sataedu ei julkaise vielä hankkeen tarkkaa kustannusarviota, mutta sen kokoluokka on tiedotteen mukaan useita miljoonia euroa.

”Uudet tilat mahdollistava oppilaiden houkutteleminen nykyaikaisten oppimisympäristöjen kautta ja tuovat rekrytointeihin vetovoimaa”, Peltomäki sanoo tiedotteessa.

Huittisten kaupunginjohtaja Viveka Lanne katsoo tiedotteessa, että oppilaitoksen paikkavalinta ilmentää muun muassa Huittisten sijaintietua maakuntien ja teiden risteyksessä.

”Huittisissa on pitkät perinteet kuljetusalan yrittäjyydelle ja Sataedu vahvistaa tätä entisestään.”

”Sataedulle uusi oppilaitos on pitkäaikainen sijoitus tulevaisuuteen. Tämä naulaa kuljetusalan koulutuksen Huittisiin”, Isokallio lupaa tiedotteessa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut