Rauman sataman liikenteeseen pitkä miinus UPM:n lakosta – uudet konttilaivalinjat ja sahatavara lupaavat kasvua

Rauma sai viime vuoden avauksena kaksi uutta konttilaivalinjaa Euroopan satamiin. Kuvassa Containerships-varustamon konttialus Ailan lastia purettiin satamassa marraskuussa.

11.1. 16:31

Rauma

Metsäteollisuusyhtiö UPM-Kymmenen paperiteollisuuden 2022 alkuvuoden työehtoselkkaus ja lakko puraisivat tuntuvasti Rauman sataman liikennettä. Sataman tavaraliikenteestä leikkautui pois lähes 630 000 tonnia eli runsaat 12 prosenttia vuoteen 2021 verrattuna.

Sataman liikenne oli viime vuonna yhteensä noin 4,5 miljoonaa tonnia. Vuonna 2021 liikenne oli runsaat 5,1 miljoonaa tonnia.

”Alkuvuoden 2022 metsäteollisuuden työehtokiistat vaikuttivat voimakkaasti Rauman sataman vientiin sekä myös tuontiliikenteeseen. Paperinviennin seisahtuminen pysäytti myös osittain säännöllisen linjaliikenteen, tällä oli taas luonnollisesti omat negatiiviset vaikutuksensa kokonaisliikenteeseen”, toteaa Rauman Satama Oy:n toimitusjohtaja Janne Virta.

Tavaraliikenteen volyymi alkoi palautua huhtikuussa normaaliksi ja osin liikenne kasvoikin. Kokonaisuutena rahtiliikenne jäi kuitenkin selvästi vuoden 2021 tasosta.

Alkanut vuosi 2023 näyttää Janne Virran mukaan myönteisemmältä. Viime vuonna satamaan saatiin kaksi uutta konttiyhteyttä Euroopan valtamerisatamiin, mikä lupaa kasvua konttiliikenteeseen.

”Tavaralajeista varsinkin sahatavaran vanhat laivausmääräennätykset tultaneen vuoden kuluessa laittamaan uusiksi”, Janne Virta ennakoi.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut