Nakkilalainen yhtiö rakentaa P2X Solutionsin vihreän vedyn tuotantolaitoksen Harjavaltaan

P2X Solutions solmi urakointisopimuksen Harjavallan laitoksen rakentamisesta paikallisen yrityksen kanssa, kerrotaan yhtiön tiedotteessa.

Vedyntuotantolaitos rakennetaan Torttilantien varrelle, lähelle Harjavallan Suurteollisuuspuistoa.

10.1. 12:36

Vihreän vedyn ja P2X-teknologian edelläkävijä P2X Solutions Oy ja nakkilalainen rakennusyhtiö Ruoppaus P. Suominen Oy ovat solmineet urakointisopimuksen, jonka mukaisesti Ruoppaus P. Suominen Oy rakentaa P2X Solutionsin 20 megawatin vedyntuotantolaitoksen Harjavaltaan.

Yhtiön tiedotteen mukaan laitoksen tontilla Harjavallan Suurteollisuuspuistossa on tehty valmistelevia töitä sekä muun muassa paalutuksia viime kesästä alkaen. Laitosrakennuksen peruskivi muurataan tammikuussa.

Valmistuessaan vuonna 2024 Harjavallan laitos on Suomen ensimmäinen teollisen mittakaavan vihreän vedyn tuotantolaitos.

”Rakennuskumppanin valinta on tärkeä virstanpylväs kohti vihreän vedyn tuotannon aloittamista vuonna 2024. Olen iloinen siitä, että Harjavallan laitosta rakentamaan valikoitui paikallinen yritys. Kumppanuuden myötä vahvistamme myös alueellista elinvoimaa Satakunnassa”, kertoo P2X Solutionsin toimitusjohtaja Herkko Plit.

”Olemme ylpeitä päästessämme rakentamaan kohdetta, jolla on myös yhteiskunnallista merkitystä. Vihreän vedyn tuotanto on tärkeä osa puhdasta ja riippumatonta, kotimaista energiapalettia tulevaisuudessa. Tämän kohteen ollessa ensimmäinen laatuaan Suomessa, avaa tämä meille varmasti mahdollisuuksia laajentua suomalaisella energiateollisuuden rakennussektorilla”, toteaa Ruoppaus Suominen Oy:n toimitusjohtaja Jyri Honkaniemi.

P2X Solutions jatkaa myös muiden tuotantolaitoshankkeiden valmistelua. Yhtiö tiedotti viime elokuussa esiselvitysten tekemisestä Joensuuhun mahdollisesti rakennettavasta 30–50 megawatin vihreän vedyn ja sähköpolttoaineiden tuotantolaitoksesta yhdessä energiakonserni Savon Voiman kanssa, tiedotteessa sanotaan.

Viime syyskuussa Euroopan komissio valitsi P2X Solutionsin 70 megawatin vihreän vedyn sekä synteettisen metaanin tuotantolaitoshankkeen tärkeiden yhteiseurooppalaisten IPCEI-vetyhankkeiden listalle.

P2X Solutionsin tavoitteena on rakentaa 1 000 megawattia vihreän vedyn tuotantokapasiteettia vuoteen 2031 mennessä.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut