Ilmeisesti kynttilä sytytti rivitaloasunnon olohuoneessa irtaimistoa tuleen – Palo saatiin sammumaan naapuriavun turvin jo ennen kuin palokunta ehti paikalle

Rauman Lappiin lähetettiin kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä.

Palo sai ilmeisesti alkunsa kynttilästä.

8.1. 20:47

Rauma

Pelastuslaitos hälytettiin sunnuntai-iltana Rauman Lappiin, missä Pärkäntiellä sijaitsevan rivitaloasunnon asukas oli havahtunut asunnossa leijuneeseen savuun.

”Asukas oli hakenut vähän naapuria auttamaan, ja palokuntakin oli soitettu siinä välissä”, kertoo päivystävä palomestari Kari Kankaanpää.

Palattuaan asuntoon he paikansivat palon olohuoneeseen. Irtaimistoa oli syttynyt tuleen ilmeisesti kynttilästä.

”He saivat palon alkusammutettua. Meidän tehtäväksemme jäi ainoastaan tarkastaa tilanne.”

Palon alku ei aiheuttanut loukkaantumisia, ja materiaalisetkin vahingot jäivät vähäisiksi.

Uhkaava tilanne luokiteltiin hätäkeskuksessa keskisuureksi rakennuspaloksi, ja kohteeseen lähetettiin kahdeksan pelastuslaitoksen yksikköä.

Pelastuslaitos sai palon alusta hälytyksen kello 19.37.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut