Energiakriisi kärjistyy – työttömien yhdistykseltä varastettiin polttopuut Raumalla

Rauman Seudun Työnhakijoiden puheenjohtaja Ilse Vauhkonen: Sydämetön teko, mutta toisaalta voi ymmärtääkin. Kansalaisten talous tiukkenee nopeaa tahtia.

Rauman Seudun Työnhakijat -yhdistyksen puheenjohtaja ja hankevastaava Ilse Vauhkonen harmittelee polttopuuvaraston hupenemista. Virkistyshuvilan valvontaa on lisätty, ja polttopuiden suojaksi hankitaan kamerat. Seuraavana keinona on rikosilmoitus.

2.1. 19:03

Rauma

Kansalaisten talous on vääjäämättä kiristymässä energian ja yleisen hintatason laukatessa ylöspäin. Rauman Seudun Työnhakijoiden puheenjohtaja, hankevastaava Ilse Vauhkonen sanoo maailmanmenon näkyvän ja tuntuvan avunhakijoiden jonon kasvuna.

Taloudellisen tilanteen heikentymisen yksi seuraus tuli ilmi jouluviikolla, kun yhdistyksen virkistyspaikassa Jermurannassa havaittiin polttopuuvarkaus. Merkittävä määrä Petäjäksessä sijaitsevan huvilan polttopuuvarastosta ja liiterin klapeista oli kadonnut teille tietymättömille.

Ilse Vauhkonen arvioi, että klapeja on anastettu useampia kuutiometrejä ilmeisen järjestelmällisellä toiminnalla. Merkit ja jäljet viittaavat, että polttopuita on haettu peräkärryllä. Jonkin verran on sentään klapeja jätetty, vielä. Ehkä sauna saadaan keväällä lämpiämään.

Jermuranta sijaitsee meren rannalla ja on lähellä raumalaisten suosiman ulkoilukohteen päätepistettä. Ilse Vauhkonen toivoo ihmisten seuraavan tästä edespäin liikkeitä Jermurannan alueella.

”Kyllä polttopuiden varastaminen harmittaa ja tuntuu pahalta, koska ne on tehty vuosien aikana talkoilla mies- ja kirvesvoimalla. Nyt ne ovat menneet ja lämmittävät jossain muualla”, Ilse Vauhkonen harmittelee.

Ovatko entisaikain kansanperinteitä edustavat omena-, karviais- ja halkovarkaudet siis palaamassa, mutta todelliseen tarpeeseen jännityksen hakemisen sijaan?

Ilse Vauhkonen sanoo saaneensa ihmisiltä polttopuiden anastamisesta ymmärtävääkin palautetta. Kriittistäkin sanomista on tullut puuvaraston sijainnin kertomisesta. Myös hänen mielestään tapahtuneella on inhimilliset taustansa.

”Jos sähkölasku on ennen ollut sata euroa, mutta nyt 200 euroa kuukaudessa, niin se on pienituloiselle ja pitkäaikaistyöttömälle kova paikka. On heitäkin, jotka sanovat, että kuukausilasku uhkaa nousta lähikuukausina satasesta neljäänsataan ja sitten lähtevät sähköt”, Ilse Vauhkonen kertoo.

Taloudellisen hädän lisäksi polttopuuvarkauksien taustalla on myös saatavuusongelma.

”Tuoretta, kuivaamatonta puuta on kai saatavissa, mutta ei kuivia klapeja ainakaan kovin helposti”, hän lisää.

Olennainen tekijä on kuitenkin energian hinnan raju nousu. Ilse Vauhkonen ei ihmettele Jermurannan klapien katoamista, sillä kuutiometristä joutuu maksamaan 75 euroa, jopa sata euroa.

”Onhan tämä kylmää kyytiä, kun ruoan hintakin on noussut ja nousee edelleen kovaa tahtia. Se näkyy meillä ruoka-apua hakevien määrän selkeänä kasvuna aivan viime aikoina. Ei ole kauan, kun luultiin ruokajonojen lyhenevän, mutta toisin on käymässä”, Ilse Vauhkonen sanoo.

Hänen ymmärryksensä on erityisesti omakotitaloissa asuvien eläkeläisten ja pitkäaikaistyöttömien puolella. Monien kansalaisten talous alkaa olla jo todella tiukoilla.

”On ihmisiä, joilla usko on mennyt arjen pyörittämiseen. Nyt vain seurataan uutisia pandemiasta, sodasta ja inflaatiosta, ja ihmetellään mitä seuraavaksi seuraa elämällemme”, Ilse Vauhkonen toteaa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut