Antti Ahonen jatkaa Satakunnan kokoomuksessa vaalien yli – Syynä Humppilan kunnanjohtajavaalista tehty valitus

2.1. 14:05

Satakunta

Humppilan kunnanjohtajaksi valittu Satakunnan kokoomuksen toiminnanjohtaja Antti Ahonen jatkaa puolueen palveluksessa eduskuntavaalien yli.

Syynä on kunnanjohtajavaalista Hämeenlinnan hallinto-oikeuteen tehty kunnallisvalitus.

Valituksen taustalla on perussuomalaisten varavaltuutettu Pekka Niinikoski, joka on aikaisemmin jättänyt useita rikosilmoituksia edellisestä kunnanjohtajasta. Poliisi ei ole aloittanut esitutkintaa ilmoitusten pohjalta.

Ahonen kertoo sopineensa nykyisen ja tulevan työnantajiensa kanssa järjestelyssä, jossa hän jatkaa nykyisessä tehtävässä 11. huhtikuuta saakka, jonka jälkeen hän jää palkalliselle vapaalle ja aloittaa vt. kunnanjohtajana.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut