Alkuviikolla satelee ja lämpömittari voi piipahtaa plussan puolella – keskiviikkona pakkanen kiristyy uudelleen

Sateet tulevat Satakunnassa lumena etelärannikkoa lukuun ottamatta.

Satakuntaan ennustetaan alkuviikoksi sateista, mutta keskiviikkona näyttäisi olevan taas pakkaspäivä. Arkistokuva Kokemäenjoelta kahden vuoden takaa.

1.1. 21:00

Pori

Viikko alkaa Satakunnassa selkeässä pakkassäässä. Maanantaina aamupäivällä on vielä poutaa, mutta pilvisyys lisääntyy päivän mittaan ja illalla saadaan jo sateita.

”Sisämaassa sataa lunta, mutta Satakunnan eteläosissa rannikolla saattaa tulla myös vettä. Maanantain päivälämpötila on 1–3 pakkasastetta, mutta sateiden aikana lämpötila nousee nollan tuntumaan ja etelässä rannikolla ehkä asteen pari plussalle”, kertoo päivystävä meteorologi Anna Latvala Forecalta.

Hajanaisia lumisateita tulee vielä tiistaina siellä täällä maakunnan eri puolilla. Päivälämpötila on nollasta neljään pakkasasteeseen.

”Tuuli kääntyy pohjoisen puolelle tiistaina aikana ja voimistuu. Keskiviikkona puhaltaa jo aika kylmä koillisviima.”

Keskiviikko on näillä näkymin poutainen päivä. Sateet näyttäisivät Latvalan mukaan siirtyneen Satakunnasta silloin jo itään, mutta jos rintaman vauhti hidastuu, satelee maakunnassa lunta vielä keskiviikkonakin.

”Keskiviikkona on hyvin talvisen oloinen sää. Pakkasta on päivälläkin 5–8 astetta.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut