Satalinna on ollut tyhjillään jo lähes koko joulukuun – hätämajoitus osoittautui lähes tarpeettomaksi

Sotaa paenneita ukrainalaisia tuli hätämajoitukseen lopulta vain 20.

Satalinnaan perustettu hätämajoitus osoittautui sittenkin lähes tarpeettomaksi. Asukkaat muuttivat hätämajoituksesta pois jo joulukuun alussa.

30.12.2022 8:30

Satalinnaan nopeassa aikataulussa perustettu hätämajoitus on ollut jo lähes koko joulukuun tyhjillään.

Porin vastaanottokeskuksen johtaja Niina Mitikka kertoo, että Satalinna tyhjennettiin viimeisistäkin asukkaista joulukuun alkupuolella, runsas kuukausi hätämajoituksen perustamisen jälkeen.

Suomen Punaisen Ristin Satakunnan piiri perusti hätämajoituksen lokakuussa Maahanmuuttoviraston toimeksiannosta.

Maahanmuuttovirasto pelkäsi majoituskapasiteetin loppuvan kesken, sillä Suomeen tuli useiden viikkojen ajan jopa 900 ukrainalaista viikossa. Tulijavirta jatkui samanlaisena vielä viikoilla 39 ja 40.

”Viikolla 41 tulijoiden määrä puolittui, ja se tarve katosi”, Mitikka kertoo.

Harjavallan hätämajoitukseen saatiin tilat 240 asukkaalle, mutta tulijoita oli lopulta vain 20. Lokakuun jälkeen uusia asukkaita ei ole tullut.

Satalinnan hätämajoitus on kuitenkin edelleen täydessä valmiudessa.

”Jos tulijoiden määrä kääntyy taas kasvuun, meillä on valmius avata se nopeallakin aikataululla, muutamassa tunnissa. Siellä on sängyt valmiina.”

Nyt Satakunnassa odotellaan, millaisia ohjeita Maahanmuuttovirasto seuraavaksi antaa.

”Varmaan jo loppiaisen jälkeen neuvotellaan siitä, miten edetään siitä eteenpäin.”

Kaikki Satalinnaan tulleet asukkaat olivat kotoisin Ukrainasta. Heistä kolme oli alaikäisiä, muut aikuisia.

Mitikka kertoo, että suurin osa asukkaista siirrettiin Liinaharjan vastaanottokeskukseen Poriin. Osa jäi asumaan vuokralle Harjavaltaan.

”Katsomme aina tarpeen mukaan, mikä on kenellekin sopiva asumismuoto.”

Myös Satalinnan työntekijät ovat siirtyneet muihin tehtäviin. Kaikille on riittänyt töitä, sillä Porin vastaanottokeskuksessa on koko Satakunnan alueella 1 700 asiakasta. Heistä 1 600 on ukrainalaisia.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut