Kotihälytykset työllistivät poliisia jouluna – tosin Satakunnassa näiden poliisitehtävien määrä erosi naapurimaakunnista

Poliisi kuvaili joulun sujuneen yleisilmeeltään rauhallisesti.

25.12.2022 8:19 | Päivitetty 26.12.2022 16:37

Lounais-Suomen poliisi tiedotti maanantaina iltapäivänä joulunvieton sujuneen "suhteellisen rauhallisesti”. Kokonaistehtävämäärä Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueella jouluaattoaamusta tapaninpäivän aamuun oli noin 600. Tehtävämäärässä oli noin 70 tehtävän lisäys vuoden takaiseen verrattuna.

Lounais-Suomen poliisi nosti esiin aiemmassa joulupäivän tiedotteessaan Varsinais-Suomen alueen joulunajan kotihälytysten määrän, joka oli ”huomattava”. Joulupäivän aamuun mennessä hälytyksiä oli tullut 21. Satakunnan vastaavan ajan luku oli neljä.

Tapaninpäivän aamuun mennessä Lounais-Suomen poliisin kotihälytystehtävien määrä oli jo kaikkiaan noin 70. Se on hiukan enemmän kuin edellisvuonna.

Kotihälytysten syyksi osoittautui perheväkivalta, meteli, häiriöksi ollut henkilö tai jokin muu syy, poliisi kertoo. Huomattavaa poliisin puuttumista tarvittiin myös Pirkanmaalla, missä Sisä-Suomen poliisi tiedotti ”jonoksi asti” tulleista kotihälytyksistä.

Lounais-Suomen alueen ravintoloissa oli poliisin havaintojen mukaan joulun öinä melko maltillisesti asiakkaita, mikä todennäköisesti osaltaan vaikutti siihen, että julkisten paikkojen häiriökäyttäytymiseen liittyviä tehtäviä oli yhteensä vain parisenkymmentä.

Poliisin rikostutkintaa työllistivät muun muassa erilaisten pahoinpitelyrikosten tutkinnat.

Ajokeli oli enimmäkseen suotuisa, ja liikenteessä vältyttiin suuremmilta onnettomuuksilta. Rattijuoppoja poliisi sai kiinni muutamia.

Tapaninpäivänä poliisin liikennevalvonta keskittyi joulun paluuliikenteeseen. Poliisi toivoi ihmisiltä paluuliikenteeseen malttia ja joulurauhaa.

Turussa poliisi oli myös turvaamassa joulurauhanjulistusta noin 15 000 hengen ennätysyleisön seassa.

Uutista päivitetty 26.12. kello 16.35: Lisätty tietoja Varsinais-Suomen poliisin tapaninpäivän tiedotteesta.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut