Iso osa Säkylän tietojärjestelmistä on edelleen nurin – Tämä kyberhyökkäyksestä nyt tiedetään

Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää kertoo, että kunnan tietojärjestelmiin kohdistuneesta kyberhyökkäyksestä on tehty rikosilmoitus.

Kyberhyökkäys huomattiin myöhään sunnuntai-iltana. Kuvituskuva.

20.12.2022 13:45

Säkylä

Sunnuntai-iltana havaittu kyberhyökkäys häiritsi Säkylän kunnan toimintaa edelleen tiistaina. Kunnanjohtaja Teijo Mäenpää kertoi iltapäivällä, että iso osa kunnan sisäisistä järjestelmistä oli edelleen pois käytöstä.

"Kyllä se haittaa työntekoa, mutta henkilökunta tekee nyt sellaisia asioita, joita pystyy. Häiriöstä huolimatta kunnan toiminta ei ole ollenkaan lamautunut.”

Ulospäin kyberhyökkäys ei Mäenpään mukaan näkynyt missään vaiheessa, ja esimerkiksi kunnan verkkosivut toimivat koko ajan normaalisti.

Mäenpää kertoo, että epäilty kyberhyökkäys havaittiin myöhään sunnuntai-iltana.

"Toimenpiteet, eli hyökkäyksen torjunta ja tilanteen palauttaminen aloitettiin tietysti heti. Meidän omat it-asiantuntijamme olivat töissä yömyöhään, ja tueksi hankittiin saman tien myös ulkopuolista osaamista.”

Asiantuntijat jatkoivat asian selvittämistä ja järjestelmien palauttamista maanantaina ja tiistaina.

”Tällä hetkellä odotellaan, miten asian selvittely etenee, ja millä aikataululla saamme järjestelmät taas kokonaan toimimaan”, Mäenpää sanoo.

Tämä aikataulu ei ollut vielä tiistaina iltapäivällä tiedossa, mutta se saattaa Mäenpään mukaan kestää vielä joitakin päiviä.

Säkylän kunta kertoi epäillystä kyberhyökkäyksestä maanantai-iltana Facebookissa. Tuolloin kunnan tiedossa ei ollut, että asiakkaiden tietoja olisi joutunut ulkopuolisten haltuun.

Tilanne oli tiistaina iltapäivällä saman kaltainen.

"Tällä hetkellä ainakaan ei ole tietoa, että mitään asiakastietoja olisi pystytty anastamaan. Se on tämän hetken käsitys.”

Kyberhyökkäyksestä on tehty Mäenpään mukaan rikosilmoitus ja se on viety muutenkin valtion viranomaisten tietoon.

Hyökkäyksen yksityiskohdista ei vielä tiistaina iltapäivällä ollut Mäenpään mukaan juurikaan tietoa.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut