Rauman uusi linja-autoasema piirun verran eteenpäin – Hesburgerin tontin vuokrasopimusta ei jatketa

Kaupunginjohtaja Esko Poikela: Valmisteluvaihe menossa edelleen, päätöksiä ei ole tehty.

Rauman uusi linja-autoasema sijoittuisi Nortamonkadun ja uuden Kotolankadun kulmatontille. Havainnekuvassa Rauman kaupungin arkkitehtitoimistolla teettämä alustava suunnitelma.

20.12.2022 9:42

Rauma

Uuden linja-autoaseman rakentaminen Raumalle on edennyt hienoisen askeleen. Rauman kaupunginhallituksen päätöksellä kaupunki ei jatka Hesburger -ravintolan tonttialueen vuokrausta, kun sopimus umpeutuu vuoden 2024 lopussa.

Nortamonkadun varressa sijaitseva Kiinteistö Oy Rauman Burgerin vuonna 1994 vuokraama rakennuspaikka varataan linja-autoasemaa varten. 20 vuoden sopimus on kaupungin puolelta irtisanottava kahta vuotta ennen vuokrasopimuksen päättymistä.

Kaupunki on ottanut veturin osan linja-autoaseman palauttamisessa kaupunkikeskustaan, kun Kanalin länsirannan kauppakeskuksen rakentaminen on siirtynyt ja on avoinna. Alkuperäinen suunnitelma on ollut, että linja-autoasema olisi rakennettu osaksi kauppakeskusta.

Rauman kaupunginjohtaja Esko Poikela kertoo, että erillisen linja-autoasemarakennuksen rakennushanke on valmistelussa, mutta ei ole edennyt vielä konkreettiseen sopimusvaiheeseen.

Kaupungin tavoitteena on saada kiinteistöyhtiömuotoiseen asemahankkeeseen yrityskumppaneita. Asemarakennukseen kaavailtu bussimatkustajien odotustilojen lisäksi lipunmyynnin ja rahtitoimitusten tiloja sekä taksiasemaa ja ravintolatiloja.

Esko Poikela lisää, että yhteistyökumppanien kartoituksen lisäksi valmistelua vaativat liikenteelliset järjestelyt.

Hän arvioi, että asemarakennus ja sen tarvitsemat liikennejärjestelyt voisivat toteutua 2024–2025. Poikela korostaa aikataulun olevan vielä avoin.

Linja-autoasema purettiin vuonna 2019 ja asematoiminnat siirrettiin väliaikaisesti Harmaidenveljestenkadulle Pyhän Ristin kirkon naapuriin. Matkahuolto Oy lopetti asematoimintonsa kesällä ja siirsi lipunmyyntipisteensä Osuuskauppa Keulan Prismaan.

Väliaikaisella kaukoliikenteen bussiasemalla on matkustajien käytössä katetut pysäkit, mutta ei sisätiloja odotukseen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut