Päihtynyt kuljettaja ajoi ojaan Huittisissa, kyydissä matkustaja

19.12.2022 13:24

Huittinen

Kortiton rattijuopumuksesta epäilty henkilö suistui ojaan sunnuntaina aamupäivällä valtatie kahdella Huittisissa.

Poliisipartio huomasi sunnuntaina aamupäivällä kakkostien varrella ojassa pakettiauton, jonka kuljettajalle suoritettu puhalluskoe antoi tuloksen 0,50 mg/l klo 10.37. Lukema vastaa 1,125 promillea.

Ajoneuvossa oli ajon aikana ollut matkustaja.

Kukaan ei loukkaantunut ulosajossa. Kuljettajalle suoritettiin verikoe veren alkoholipitoisuuden määrittämiseksi sekä kuulusteltiin tapahtumainkulun selvittämiseksi.

Rattijuopumuksen lisäksi henkilöä epäillään kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut