Matka satakuntalaisessa maisemassa, jota ei joillekin ole olemassa – ”Palvelulinja on taivaan lahja”

Kullaan ovat unohtaneet kauppaketjut, pankit ja apteekit. Kerran viikossa kylien läpi ajaa ikääntyneiden asukkaiden viimeinen tuki.

Tie Saarijärvelle käy yhä kapeammaksi ja sohjoisemmaksi. Vihdoin näkyy Eila Taipalmaan kuistin valo. Ennen astumistaan bussiin Taipalmaa saattaa emäntäänsä kiintyneen Mirri-kissan lämpimään taloon.

25.12.2022 14:00

Ulvila

Säkkipimeänä jouluviikon aamuna Kaasmarkun kylän keskustassa sijaitsevan autovarikon nosto-ovien takana hohtaa lämmin valo. Yrittäjä Asko Mäkinen on saapunut kahdeksaksi töihin lähteäkseen kiertoajelulle maisemiin, jonka puissa voi kuvitella kasvavan pitkäpartaista naavaa ja jonka lumisilla peltotilkuilla risteävät jänisten jalanjäljet sateen suurentamina.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut