Kolme rattijuoppoa tarttui poliisin haaviin Porissa viikonloppuna

19.12.2022 9:30

Porissa jäi viikonloppuna kiinni kolme päihtynyttä kuljettajaa, poliisi kertoo tiedotteessa.

Poliisipartio pysäytti perjantaina kello 21 Maantiekadulla pakettiauton, jonka kuljettajana oli ajo-oikeudeton nainen. Kuljettajalle tehty puhalluskoe antoi tulokseksi 0 promillea, mutta hänelle tehty huumepikatesti antoi positiivisen tuloksen huumausaineille.

Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ja huumausaineen käyttörikokseen.

Partio puhallutti sunnuntaina kello 4.30 Liisankadulla henkilöautoa kuljettaneen naisen. Puhalluskokeen tulos oli 1,7 promillea. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Poliisi sai sunnuntaina vähän ennen aamukymmentä hätäkeskukselta tehtävän epäillystä rattijuoposta Koivulantiellä.

Kyseinen henkilöauto ja sen kuljettajana ollut nainen tavoitettiin hieman myöhemmin Latokartanontieltä. Kuljettaja puhalsi alkometriin 0,85 promillen lukeman. Hänen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut