Vanhan Rauman suojelukaavalle yleisötilaisuudessa sävyisä vastaanotto

Toripaviljongista maltillisia huomioita ja kysymyksiä. Isoin huoli vanhan raatihuoneen näkyvyydestä.

Kaavoitusarkkitehdit Henri Raitio ja Mervi Tammi esittelivät Vanhan Rauman noin 600 rakennusta kattavan asemakaavauudistuksen vaihe 1:n luonnosta. Yleisöä paikalla oli runsaat 20.

15.12.2022 21:00

Rauma

Vanhan Rauman suojeluasemakaavan käsittelyprosessi sai yleisöesittelyssä sävyisän vastaanoton. Voimassa oleviin kaavoihin verrattuna suojeltujen rakennusten osuus nousee 60 prosentista yli 90 prosenttiin, mutta tiukentuvan suojelun linja tuntuu otetun hyväksynnällä vastaan.

Kaavaluonnosta esitelleet kaavoitusarkkitehdit Mervi Tammi ja Henri Raitio säästyivät kaavaprosessin ensimmäisessä yleisötilaisuudessa kritiikiltä ja tiukoilta kysymyksiltäkin. Enimmän huomion kaavauudistuksessa on saanut idealuonnos kauppatorin monitoimipaviljongista ja sen mittakaava.

Raumalaiseen tapaan yksi huoli on vanhan raatihuoneen näkyvyyden peittyminen. Huolta kannettiin myös torielämän ja -kaupan hiipumisesta, joille toivotaan vastalääkettä.

Kaavaluonnosta ruoditaan vielä moneen kertaan ennen kaupunginvaltuuston käsittelyä ja päätöstä. Rauman kaupunginhallituksen kaavoitusjaosto hyväksyi torstaina ensimmäisen luonnosvaiheen asetettavaksi julkisesti nähtäville ja laajalle lausuntokierrokselle tammikuussa 2023. Asiakirjojen lisäksi kaavauudistusta esitellään virallisissa kuulemistilaisuuksissa.

Kaavoitusjaoston puheenjohtaja Jari Laihonen (sd.) kertoo palautetta tulleen määrällisesti merkittävimmin suojelulinjasta ja rakennusten käyttötarkoitusten ohjauksesta sekä toripaviljongista ja siitä enimmäkseen positiivista.

”Isoin asia on kuitenkin se, miten turvaamme Vanhan Rauman elinvoiman”, Laihonen tähdentää.

Lue lisää: Miksi Vanhan Rauman sydämeen suunnitellaan uudisrakennusta, joka peittää jopa Raatihuoneen osin näkyvistä?

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Tietoa ei ole vielä lähdetty hakemaan

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut