Koululaisten Yrityskylä Poriin – Toiminta alkaa syksyllä 2023

Yrityskylä-konseptin myötä Satakuntaan avataan Talous ja nuoret TATin aluetoimisto.

Kuvituskuva arkistosta.

15.12.2022 19:22

Poriin avataan ensi syksynä palkittu Yrityskylä-oppimiskokonaisuus, tiedottaa Talous ja nuoret TAT. Yrityskylään tulee osallistumaan vuosittain yli 4 000 satakuntalaista kuudes- ja yhdeksäsluokkalaista.

Kyseessä on konsepti, jossa ala- ja yläkoululaiset oppivat työelämästä, taloudesta, yrittäjyydestä ja yhteiskunnasta. Alakoululaiset oppivat yhteiskunnan ja yritysten toiminnasta pienoiskaupungiksi rakennetussa oppimisympäristössä. Yhdeksäsluokkalaiset taas pääsevät johtamaan tiimeinä oikeaa yritystä toiminnallisella peliareenalla. Lisäksi Yrityskylä-päivän teemoja käydään läpi perinteisillä oppitunneilla.

Yrityskylän sijainti Porissa vahvistuu myöhemmin. Ilmoittautuminen Yrityskylään aukeaa keväällä.

”Yrityskylä lisää tutkitusti nuorten talousosaamista. Siihen osallistuneet nuoret hakevat innokkaammin kesätöihin ja kokevat hallitsevansa taitoja, joilla menestyä työelämässä”, kommentoi TAT Satakunnan kumppanuuspäällikkö Suvi Ylikylä-Elers tiedotteessa.

Yrityskylä-toiminnan laajeneminen Satakuntaan tuo maakuntaan myös TATin aluetoimiston. Sen kautta TAT tarjoaa opettajille koulutusta ja valmiita oppimiskokonaisuuksia taloudesta, työelämästä ja yrittäjyydestä.

"Hienoa, että Satakunta saa vihdoin oman Yrityskylän. Lasten ja nuorten talous-, työelämä- ja yrittäjyystaitojen edistäminen on koko Satakunnan hyväksi”, iloitsee Porin sivistystoimialan johtaja Esa Kohtamäki.

Yrityskylä Satakunnan toimintaa tukevat kuntien lisäksi säätiöt ja yritykset. Varmistuneita yhteistyökumppaneita ovat Satakunnan Osuuskauppa, OP Länsi-Suomi, MTK Satakunta, Martela ja Yle.

Yrityskylä toimii tällä hetkellä 13 alueella Suomessa, ja sen toimintaan osallistuu lukuvuoden aikana yli 80 prosenttia maan kuudes- ja yhdeksäsluokkalaisista.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut