Porin lentoliikenteestä neljä tarjousta – vanhalle yhtiölle esitetään jatkoa

Esitys on, että operaattoriksi valittaisiin Budapest Aircraft Service Ltd (BASe). Yhtiön tarjous alittaa kaupunginvaltuuston hyväksymän määrärahan 3 miljoonaa euroa vuodessa.

Budapest Aircraft Servicen lentokone Porin lentokentällä.

15.12.2022 15:34

Pori

Porin vs. kaupunginjohtaja Lauri Kilkku esittää kaupunginhallitukselle, että Porin lentoliikenteen operaattoriksi valitaan Budapest Aircraft Service Ltd. Yhtiö on Porissa aiemmin toiminut operaattori.

Määräaikaan mennessä tarjouksen jätti neljä operaattoria. Lisäksi yksi operaattori toimitti tarjouksen määräajan päättymisen jälkeen. BASen tarjous alittaa kaupunginvaltuuston hyväksymän määrärahan 3 miljoonaa euroa vuodessa.

Tarkka tarjoussumma tulee julkiseksi, kun sopimus on allekirjoitettu.

Valtio on sitoutunut tukemaan Porin lentoja miljoonalla eurolla. Satakunnan kauppakamari maksaa palvelusta 50 000 euroa.

Pori on lähestynyt myös alueen muita kuntia, mutta laihalla menestyksellä. Ainoastaan Säkylän kunta on luvannut 2 000 euroa. Ulvilan ja Eurajoen kanssa neuvottelut ovat vielä kesken, mutta muut kunnat ovat kieltäytyneet maksamasta.

kaupunginhallitus käsittelee operaattorin valintaa ensi maanantaina pidettävässä kokouksessa.

Kaupunginhallitus sitoutui syyskuussa toimimaan Pori–Helsinki -yhteysvälin tilaajana ja järjestämään kilpailutuksen EU:n lentoliikenneasetuksen mukaisesti sekä varaamaan tähän tarkoitukseen 3 miljoonan euron suuruisen määrärahan erikseen vuosille 2023 ja 2024.

Kaupunginhallituksen päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti kaupunginvaltuuston 19. syyskuuta pidetyssä kokouksessa.

Tarjouskilpailun valintaperusteena oli hinta. Kaupunginhallitus käsitteleekin päätösehdotusta, jossa edullisimman tarjouksen perusteella Pori–Helsinki -yhteysvälille reittilentoliikenteen operaattoriksi valitaan sopimuskaudelle 1.1.2023–31.12.2024 sekä mahdollisille optiokausille 1.1.2025–31.12.2025 ja 1.1.2026–31.12.2026 Budapest Aircraft Service Ltd (BASe.)

Porin kaupungin ja valitun toimittajan kanssa tehdään kirjallinen hankintasopimus, joka syntyy vasta, kun se on allekirjoitettu ja soveltuvuusvaatimukset tarkistettu. Sopimus allekirjoitetaan vasta kilpailutuksen ehtona olleen vakuuden asettamisen jälkeen.

Sopimus tulee voimaan väliaikaisena, kunnes valitusaika on kulunut ja hankintapäätös on lainvoimainen. Kaupungin tiedotteen mukaan operointi pyritään aloittamaan aikataulun mukaisesti 9.1.2023.

Uutista päivitetty kauttaaltaan.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut