Satakunnan hyvinvointi­alueen esimies­organisaation rakentamista kiirehditään – ”olemme hirveästi myöhässä”

Vuodenvaihteessa noin 10 200 satakuntalaisen työnantaja muuttuu. Hyvinvointialueen johto myöntää, että kirittävää riittää loppuviivoille.

Satakunnan hyvinvointialuejohtaja Kirsi Varhila vertaa organisaatiomuutosta koronapandemian tuloon. Hyvinvointialueen johto on varautunut pitämään uutena vuonna parikin kokousta päivässä, jotta kaikkiin mahdollisiin yllätyksiin ehditään tarttua nopeasti.

21.12.2022 7:45

Suomessa koetaan vuodenvaihteessa massiivinen organisaatiomuutos. Pelkästään Satakunnassa uudelle hyvinvointialueelle siirtyy kuntien palveluksesta arviolta noin 10 200 työntekijää.

Satakunnan hyvinvointialueen johto järjesti tiistaina infotilaisuuden tilanteesta. Yleinen mielipide oli, että vuodenvaihde tulee nopeasti vastaan.

Tuoko uusi vuosi mukanaan ongelmia?

”Tavoitteemme on, että vuoden 2023 alussa lääkäriä, hoitoa tai sosiaalipäivystystä tarvitseva asiakas ei huomaa ainakaan heti eroa. Kaikki tutut puhelinnumerot ovat käytössä, operaattori vaihtuu vasta myöhemmin keväällä.”

”Keräämme päivittäin tietoa yksiköiltä mahdollisista ongelmista. Maakunnan asukkaille on oma arkivastaanotto puhelinnumerossa 0100 2244. Asukkaita pyydetään soittamaan esimerkiksi maksatukseen liittyviin asioihin, kuten jos raha ei ole tullut tilille.”

”Varaudumme siihen, että meillä on Satasairaalassa varmasti riittävästi henkilöstöä. Ulkona on liukasta ja virusinfektioita on liikkeellä.”

Aluehallitus delegoi väliaikaisesti toimivaltansa hyvinvointialueen johtajalle Kirsi Varhilalle tilanteita varten, jolloin aluehallitus ei voi nopeasti kokoontua.

Onko jotain ongelmia tullut?

”Työntekijöistä 98 prosenttia jatkaa entisessä tehtävässään. Olemme viime aikoina nimittäneet hirveällä kiireellä asettaneet esimiehiä ja henkilöstöä paikoilleen.”

”Täytyy todeta, olemme tässä asiassa hirveästi myöhässä. Vieläkään kaikki ei sote-organisaatiossa tiedä, kuka oma esimies on. Sitä yritämme kiireen vilkkaan saada korjattua.”

Sote-johtaja Sari Rantanen myöntää, että esimiesportaan nimittämisessä Satakunta on ollut pahasti myöhässä.

Uuden hyvinvointialueen palkanlaskennasta vastaa Sarastia Oy. Onko odotettavissa samanlaisia palkkaongelmia kuin Helsingissä on jo ollut?

”Käsiteltävät massat ovat niin valtavia, ettei esimerkiksi palkanmaksua voi tehdä käsipelin. Siksi tietojärjestelmien täytyy toimia. Tunnistamme riskit.”

”Sarastian Personec F -järjestelmä ollut jo pitkään käytössä. Nyt emme ota uutta järjestelmää käyttöön vaan käytössä jo testattu. Tällä hetkellä siirtyvien organisaatioiden palkanmaksusta menee jo noin 70–80 prosenttia Personec F:n kautta.

”Erilaiset testiajot ovat menneet ihan hyvin. Jos ongelmia tulee, niin varaudumme siihen, että ne, joilta jää palkka kokonaan saamatta, ovat ensisijaisia.”

Onko odotettavissa muita it-ongelmia?

”Hyvinvointialueessa monta itsenäistä organisaatiota sulautuu yhteen. Samalla myös näillä organisaatioilla on hyvinkin erilaisia verkkoympäristöjä sekä asiakas- ja potilastietojärjestelmiä.”

”Ylimenohetkellä tukeudumme nykyisiin järjestelmiin. Tavoitteenamme on yksi ja yhteinen järjestelmä, mutta siihen menee useita vuosia.”

”Olemme varmistaneet sen, että haavoittuvimmassa asemassa olevien, kuten toimeentulotukea saavien, maksatukseen ei tule katkosta”.

Konsernipalvelujen toimialajohtajalla Tero Mäkirannalla on jatkossa alaisia 1 325, kun pelkästään ateria ja puhtauspalveluissa on 850 työntekijää.

Muuttuvatko lasten tai nuorten palvelut?

”Meillä on jo ollut Satakunnassa yhteisiä lasten ja nuorten palveluja, joten suuria muutoksia ei ole luvassa. Peruskuntien sivistystoimista siirtyy kuraattori- ja psykologipalvelut. Olemme pitäneet yhteistyöpalavereja kuntien kanssa ja kaiken pitäisi olla kunnossa. Noin sata henkilöä kuntien sivistystoimista siirtyy meille.

”Niin neuvolatoiminta kuin lastensuojelu toimivat nykyisissä toimipisteissään. Tarkoituksena on myöhemmin koota kriisipäivystys samaan paikkaan, mutta tällä hetkellä ne ovat nykyisissä toimipisteissään.”

Hyvinvointialueen ensi vuoden budjetti on reilut 59 miljoonaa euroa alijäämäinen. Mistä nipistetään, kun organisaatiomuutoksen pitäisi tuoda myös säästöjä?

”Meidän pitää kevään aikana kertoa poliittisille päätöksentekijöille, miten alijäämä katetaan. 59 miljoonasta eurosta suuri osa on hoitovelkaa ja se vaatii toimia, mikäli valtiovallan suunnalta ei tule apua.”

”Käytännössä kyse on siitä, mitä jätämme tekemättä tai teemme toisin tavoin. Ketään ei jätetä hoitamatta, mutta huoleni on, että kun lakisääteisiä palveluita ei saa leikata, niin otetaan ennaltaehkäisevältä puolelta, johon meidän pitäisi aidosti panostaa.”

Myös pelastustoiminta siirtyy osaksi hyvinvointialuetta. Mikä muuttuu?

”Pelastuslaitos aloitti maakunnallisena toimijana uutenavuonna 2003. Olen varma, että olemme valmis tähänkin uudistukseen, toki palkanmaksun solmukohdat koskevat myös meitä.”

”Meillä on kaksi sisäistä uudistusta. Toinen muutos on se, että henkilöstömme siirtyy valtakunnallisen turvallisuusverkko tuven käyttäjäksi. Hallinto- ja tuve-verkon yhteydet eivät kaikin osin ole ongelmattomia. Samalla muutimme keskijohdon rakennetta hieman.”

”Siinä riittää askarreltavaa, mutta pelastuslaitoksen asiakkaiden kannalta mikään ei muutu.”

Pelastusjohtaja Pekka Tähtinen vakuuttaa, että asiakkaat eivät näe pelastuslaitoksen organisaatiomuutosta.

Aluehallitus yhtenäisti taannoin omaishoidon palkkioita. Onko vastaavanlaista odotettavissa muissakin asiakasmaksuissa ja palkkioissa?

”Kunnissa on ollut eroja. Nyt olemme lähteneet yhdenmukaistamaan niitä. Joku voittaa, joku häviää, mutta meidän on kohdeltava kaikkia satakuntalaisia tasa-arvoisesti.”

”Asiakasmaksut ovat lainsäädännöllä tiukkaan säädeltyä. Kunnilla on ollut sitten hieman pelivaraa. Meidän tulorahoituksesta asiakasmaksut muodostaa 5 prosenttia. Suomessa on OECD:n vertailussa keskiarvoa korkeammat asiakasmaksut.”

Kysymyksiin vastasivat hyvinvointialuejohtaja Kirsi Varhila, sote-johtaja Sari Rantanen sekä toimialuejohtajat Petteri Lankinen, Hanna-Leena Markki, Saila Hohtari, Jaana Männikkö, Tero Mäkiranta ja Pekka Tähtinen.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut