SK selvitti, miksi käräjäoikeus lykkäsi toistamiseen porilaisopettajan epäillyn hyväksikäyttöjutun tuomiota

Satakunnan käräjäoikeuden piti antaa tuomionsa paljon huomiota saaneessa rikosjutussa perjantaina 16. joulukuuta. Toisin kävi.

Porilaisopettajan hyväksikäyttösyytteiden kohtalon oli määrä ratketa perjantaina. Kuvituskuva. Kuvan luokka ei liity tapaukseen.

16.12.2022 8:23

Pori

Satakunnan käräjäoikeuden oli määrä antaa tuomionsa perjantaina 16. joulukuuta rikosasiassa, jossa syytettynä on Porissa työskennellyt peruskoulun opettaja.

Tuomionantopäivää kuitenkin siirrettiin. Uusi päivä on 22. joulukuuta.

Kyseessä on jo toinen kerta, kun jutun tuomionantopäivä siirtyy. Alun alkaen tuomio oli määrä antaa käräjäoikeuden kansliasta 25. marraskuuta.

Tuomionantopäivän siirtäminen kahteen kertaan samassa jutussa hyvin harvinaista. Koko oikeudenkäynnin siirtyminen on huomattavasti yleisempää ja syynä tähän on usein vastaajan eli syytetyn poissaolo istunnosta.

Tosin lähivuosina on tapahtunut sellainenkin tapaus, jossa oikeudenkäynti on jouduttu järjestämään kokonaan uudestaan. Kyse oli laajasta huumejutusta, jossa puheenjohtajana toiminut käräjätuomari ei useista lykkäyksistä huolimattakaan saanut jutturuuhkan aiheuttaman työuupumuksen vuoksi tuomiota kirjoitettua kohtuullisessa ajassa.

Lopulta Helsingin käräjäoikeuden laamanni määräsi, että juttu pitää käsitellä käräjäoikeudessa alusta asti uudelleen.

Porilaisopettajan syytteiden kanssa tilanne on huomattavasti parempi, eikä tuomion lykkäämiseen liity suurta dramatiikkaa.

Satakunnan käräjäoikeudesta viestitetään Satakunnan Kansalle, että viivästysten syy liittyy työkiireisiin ja yhden oikeuden jäsenen sairaustapaukseen.

Kolme päivää kestänyt käräjäoikeuskäsittely alkoi marraskuun alkupuolella. Laajaa juttukokonaisuutta käsiteltiin kolmen ammattituomarin kokoonpanossa.

Paljon mediahuomiota saaneessa jutussa syytetään Porissa peruskoulussa työskennellyttä opettajaa kuudesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja virkavelvollisuuden rikkomisesta.

Jutun tuomio tulee olemaan suurelta osin salainen, mutta käräjäoikeus toimittaa asiassa julkisen selosteen, jonka on määrä avata, mistä asiassa on kyse. Satakunnan Kansa uutisoi tuomioistuimen ratkaisusta heti asiakirjojen toimittamisen jälkeen.

Jutussa syytettynä oleva mies on työskennellyt peruskoulussa Porin alueella. Satakunnan Kansa ei asianomistajien yksityisyyttä suojellakseen yksilöi tarkemmin, mistä koulusta on kyse.

Seksuaalirikosepäily tuli julkisuuteen marraskuussa 2021, kun SK uutisoi Lounais-Suomen poliisilaitoksen lapsirikostutkintaryhmän tutkivan tapausta.

Uutista päivitetty 16. joulukuuta kello 11.04: lisätty tieto tuomionantopäivän siirtämisestä.

Uutista päivitetty 16. joulukuuta kello 16.05: lisätty tieto käräjäoikeuden tuomion lykkäyksen syystä.

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut