Peipohjan entinen koulu puretaan sittenkin –  kaupunginvaltuusto päätti asiasta äänestyksen jälkeen

Kokemäen kaupunginvaltuusto pyöritteli talousarviota pitkään, mutta teki siihen lopulta vain yhden muutoksen.

Kokemäen kaupunginvaltuusto ruoti ensi vuoden talousarviota perusteellisesti, mutta teki siihen vain yhden muutoksen. Markku Tuomikorpi ja Pasi Rännäli kannattivat Peipohjan entisen koulun purkamista.

12.12.2022 21:12

Kokemäen kaupunki varautuu ensi vuonna Peipohjan entisen koulun purkamiseen.

Ilman puheenvuoroja ja äänestystä koulun purkamista ei kuitenkaan hyväksytty.

Juhani Seppälä (kesk.) teki esityksen, että koulun purkamiseen varataan 270 000 euroa, ja hänen esitystään kannattivat sekä Markku Tuomikorpi (kd.) että Juha Korkeaoja (kesk.). Seppälän esitys voitti kaupunginhallituksen esityksen äänin 15–12.

Samasta asiasta äänestettiin aiemmin myös kaupunginhallituksessa. Tuolloin määrärahavaraus päätettiin poistaa talousarvioesityksestä äänin 5–4.

Seppälä perusteli koulun purkamista muun muassa sillä, että koulun toiminta päättyi jo vuonna 2016. Rakennuksen lämmityksestä on luovuttu vuonna 2020, ja lisäksi rakennuksen tasearvo on alaskirjattu.

Markku Tuomikorpi totesi, että koulu pitää panna maan tasalle ensi tilassa. Hän arveli, että tontille saattaa hyvinkin löytyä ostaja naapurista, ”kunhan se betonimöhköle on pois.”

Arto Perttula (ps.) vastusti koulun purkamista. Hän muistutti, että mikä tahansa yritys voisi jättää tontista ostotarjouksen jo nyt, jos haluaisi.

Häntä mietitytti lähinnä se, että onko kaupungin tehtävä valmistella tontti myyntikuntoon jollekin tietylle yritykselle.

”Se on sitten samalla jonkin sortin linjaus”, Perttula totesi.

Myös Ari Prinkkala (sd.) vastusti koulun purkamista. Hän arveli, ettei tontin myynnistä saada kuitenkaan kuin muutama tuhat euroa. Hänen mielestään kaupunki heitti päätöksellään 270 000 euroa ”valkeeseen”.

Kaupunginjohtaja Teemu Nieminen ja hallintojohtaja Essi Piirojärvi kukittivat kokouksen lopuksi kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Marjatta Sutisen. Sutinen täyttää jouluaattona 70 vuotta.

Koulun purkamiseen varattu määräraha kutistaa kaupungin ensi vuoden ylijäämän 660 000 eurosta 396 000 euroon. Talousarvioon valtuusto oli kuitenkin tyytyväinen, soraääniä ei juuri kuultu.

Eniten valtuutettuja askarrutti akkutehtaan tulo ja siihen liittyvät ehdolliset investoinnit. Kokemäen kaupungin nettoinvestoinnit ovat ensi vuonna 4,3 miljoonaa euroa. Jos ne toteutuvat, kaupunki joutuu ottamaan myös runsaasti uutta lainaa.

Aapo Kivenmaa (sd.) tarttui Pitkäjärven majan ja saunan peruskorjaukseen, joka on suunniteltu vuosille 2024 ja 2025. Kivenmaa piti hölmönä, että peruskorjauksen ehtona on Pitkäjärvelle suunnitellun golfkentän toteutuminen.

Pasi Rännäli (ps.) puolestaan toivoi, että Peipohjaan rakennettavan kaukalon suunnittelu alkaisi mahdollisimman pian. Hänen mukaansa nykyisillä jääkentillä oli sunnuntainakin 30–40 luistelijaa aamusta iltaan.

”Eli kentälle on kova tarve.”

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion uusimmat

Mainos

Tuoreimmat tähtijutut